F1-sääntömuutokset vahvistettiin – turva-auton jälkeen startti lähtöruudukosta ja lisää rajoituksia
Kuva: Getty Images
FIA:n moottoriurheilun maailmanneuvosto on vahvistanut F1-sarjan sääntöuudistuksia ensi kaudelle.
Yksi sääntöuudistuksista keräsi rajua kritiikkiä etukäteen muun muassa Nico Rosbergilta ja Jenson Buttonilta. Ensi kaudesta lähtien kisaa ei turva-auton jälkeen enää jatketa lentävällä lähdöllä, vaan autot kerätään uudelleen lähtöruudukkoon starttia varten. Uudistusta on perusteltu ”show’n parantamisella”.
Talvitestejä ennen kautta 2015 ajetaan kolmeen otteeseen neljän päivän verran. Kaikki testit ajetaan Euroopassa, ja määrä pienenee kahteen neljän päivän testiin vuonna 2016. Kisakauden aikana testejä ajetaan enää kahdesti tämänkautisen neljän sijaan.
Lisäksi yksi tuoreista uudistuksista on parc ferme -rajoitusten alkaminen jo kolmannen harjoitussession jälkeen. Autoon ei saa siis jatkossa tehdä mitään muutoksia lauantain harjoitusten jälkeen.
LUE MYÖS:
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi