FIA-pomolta rohkea ulostulo formula ykkösten tulevaisuudesta
Kuva: Getty Images
FIA:n puheenjohtaja Jean Todt vihjaa neuvotteluiden F1-talleille asetettavasta budjettikatosta etenevän.
Rahallisesti käytännössä rajoittamattomien suurten tallien resurssit ylittävät muut valtavalla marginaalilla, mikä on ollut pienemmille toimijoille heidän olemassaoloaan uhkaava taloudellinen haaste ja tekee itse urheilusta yllätyksetöntä ja ennakoitavaa.
Harvoin haastatteluja antava Todt kertoi saksalaiselle Auto Motor und Sportille, että holtittoman kulutuksen rajoituksista on tavoitteena päästä yhteisymmärrykseen – mikä tosin formula ykkösissä on paljon pyydetty – ensi vuodeksi.
– Jos he eivät halua sitä, me emme tee sitä. Mutta kaikkien käymiemme keskusteluiden perusteella suurin osa talleista, FIA ja kaupallisten oikeuksien haltija haluavat kulurajoituksia, Todt sanoi.
Kysyttäessä, että mille tasolle hän toivoisi kattoa, ranskalainen antoi varsin optimisten vastauksen:
– 150 miljoonaa euroa.
Mikäli mainittu summa toteutuisi, se olisi odotuksia matalampi ja kaventaisi tehokkaasti eroja tallien välillä.
Budjettikaton käsitteen ujuttaminen sääntöihin on nähty aluksi tärkeämpänä kuin sen lähtötaso, jota vuosien varrella voitaisiin hiljalleen tiputtaa alemmaksi.
LUE MYÖS:
- Karmealla ajovirheellä rajut seuraukset – Sortuuko pelätty F1-pomo radikaaliin ratkaisuun?
- Valtteri Bottaksen vauhti ihmetyttää – ”Ero ei ole kymmenyksiä, vaan sekunteja”
- Sardinian MM-ralli 2026: Aikataulu, osallistujat, tv-lähetykset ja pistetilanne
- Bahrainin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ralli SM 2026: Kisat, pisteet, kuskit ja uutiset
- Azerbaidzhanin GP 2026: Tulokset ja uutiset
- Kausi paketissa! Näin kävi Porvoon SM-rallissa 2026 – tulokset ja lopulliset pisteet
- Valtteri Bottas oli aiheuttaa Mersulle katastrofin – Bakusta ei draamaa eikä tapahtumia puuttunut
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Kausi paketissa! Näin kävi Porvoon SM-rallissa 2026 – tulokset ja lopulliset pisteet
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Valtteri Bottaksen vauhti ihmetyttää – ”Ero ei ole kymmenyksiä, vaan sekunteja”
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus