F1-lääkäri selostaa Schumin tilannetta – ”Tämä on kuitenkin ihana uutinen”
Kuva: Getty Images
Pitkään F1-lääkärinä toiminut Gary Hartstein on blogissaan ilmaissut ilonsa siitä, että vakavasti loukkaantuneen Michael Schumacherin herättelyvaihe on hiljalleen aloitettu Grenoblessa, jossa saksalaismestaria hoidetaan.
– Ilmoitus siitä, että Michaelin hoitajat ovat lopettamassa hänen sedaationsa on uutinen, jota olemme odottaneet. Se on ensimmäinen iso siirtymä – akuutista, hengenvaarallisesta päävammasta puoliäkilliseen elpymiseen. Mutta ei unohdeta, että sitä seuraa epäilemättä krooninen kuntoutumisvaihe. Tämä on kuitenkin ihana uutinen.
Hartstein kertoo, että rauhoittavien lääkkeiden antamisen lopettaminen harvoin kuitenkaan onnistuu ensiyrittämällä.
– Yleensä joku häiritsee ensimmäistä sedaation lopettamisen yritystä. Potilas menee levottomaksi, verenpaine nousee, happisaturaatio menee alas… Silloin sedaatio aloitetaan taas, annetaan tilanteen rauhoittua ja sitten yritetään taas tai odotetaan seuraavaan päivään. Yleensä ottaa muutaman yrityksen ennen kuin kaikki menee niin kuin pitääkin, Hartstein selvittää.
– Ideaalitilanteessa Michael haluaa aloittaa hengittämisen ja sallii vieroituksen hengitysavusta. Yhtä tärkeää on tietysti se, että hän toivottavasti alkaa osoittamaan merkityksellistä reagointia ympäristöönsä. Yksinkertaisten käskyjen seurausta, visuaalista seurausta ja sen sellaista.
LUE MYÖS:
- Karmealla ajovirheellä rajut seuraukset – Sortuuko pelätty F1-pomo radikaaliin ratkaisuun?
- Valtteri Bottaksen vauhti ihmetyttää – ”Ero ei ole kymmenyksiä, vaan sekunteja”
- Sardinian MM-ralli 2026: Aikataulu, osallistujat, tv-lähetykset ja pistetilanne
- Bahrainin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ralli SM 2026: Kisat, pisteet, kuskit ja uutiset
- Azerbaidzhanin GP 2026: Tulokset ja uutiset
- Kausi paketissa! Näin kävi Porvoon SM-rallissa 2026 – tulokset ja lopulliset pisteet
- Valtteri Bottas oli aiheuttaa Mersulle katastrofin – Bakusta ei draamaa eikä tapahtumia puuttunut
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Kausi paketissa! Näin kävi Porvoon SM-rallissa 2026 – tulokset ja lopulliset pisteet
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus