Ricciardolla vaisu putki Red Bull -julkistuksen jälkeen, sadatteli tuomariston päätöstä
Kuva: Getty Images
Australialaiskuljettaja Daniel Ricciardon siirto Red Bullille vahvistettiin syyskuun 2. päivänä. Heti ensimmäisenä sen jälkeen ajetussa Monzan kisassa Ricciardo ajoi seitsemänneksi, mutta kolme seuraavaa kisaa ovat päättyneet pettymykseen. Singaporessa ja Koreassa Ricciardo keskeytti, Suzukassa hän oli 13:s. Ricciardo on jäänyt ensimmäistä kertaa tällä kaudella pisteiden ulkopuolelle kolme kertaa perätysten.
– Olen pettynyt, kun jäimme pisteittä, koska olen vakuuttunut, että olin matkalla kymmenen parhaan joukkoon, mikä olisi ollut kannustava tulos.
Ricciardo oli yhdeksäntenä, kun Japanin GP:n tuomaristo antoi hänelle rangaistuksen.
– Nousin ensimmäisen stoppini jälkeen ylöspäin ja ohitin [Adrian] Sutilin 130R:ssä ulkokautta. Sen jälkeen menin leveäksi ruoholle, mikä maksoi vähän aikaa. Ikäväkseni tuomaristo päätti, että olin hyötynyt radan ulkopuolella käymisestä ja sain varikon läpiajorangaistuksen, mikä totta kai pilasi kisani, Ricciardo sadatteli.
LUE MYÖS:
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus