McLaren-juniori ja Formula Renault 3.5 -sarjakakkonen Stoffel Vandoorne on paljastanut, että Red Bull on ottanut häneen syyskuussa yhteyttä mahdollisena korvaajana Daniel Ricciardolle Toro Rossolla. Aussi vahvistettiin aiemmin tänä vuonna Red Bullin päätallin toiseksi kuljettajaksi ensi kaudella.

Kuluvan kauden alussa portugalilaislahjakkuus Antonio Felix da Costaa pidettiin lähes itsestään selvänä tulevana Toro Rosso -kuljettajana, mutta nuorukaisen kausi Formula Renault 3.5:ssä on ollut koviin odotuksiin nähden pieni pettymys. Red Bull -kasvatti on sarjassa kolmantena ennen viimeistä kisaa, eikä enää taistele mestaruudesta.

– Kyllä, Helmut Marko otti yhteyttä minuun syyskuussa. Koska da Costan kausi ei ole ollut poikkeuksellinen, heillä heräsi epäilyksiä hänestä ja he ottivat yhteyttä minuun, Vandoorne sanoi ranskankielisen Eurosportin mukaan.

– Pyysin neuvoa managereiltani, jotka sanoivat, että minun olisi syytä pysyä McLarenin kanssa. Sitä paitsi Red Bullin tarjous olisi ollut vain yhdeksi kaudeksi ja meidän tähtäimemme on pidemmällä. Olen vakuuttunut, että McLaren on paras vaihtoehto formula ykkösiin.