Lotus: ”Voimme varmaankin lyödä toisen heistä ja yritämme lyödä molemmat”
Kuva: Getty Images
Lotuksen ratatoimenjohtaja Alan Permane toivoo tallin sijoittuvan toiseksi valmistajien sarjassa kuluvalla kaudella.
Kun kisoja on vielä neljä jäljellä, Lotus on neljäntenä, mutta viimeisimpien kisojen perusteella tulostrendi on ollut tallille myönteinen suhteessa lähimpiin kilpailijoihin, Ferrariin ja Mercedekseen.
– Paine on heidän niskassaan, ei meidän. Me olemme 23 pistettä Mercedestä jäljessä ja 33 Ferraria. Onhan se vähän kunnianhimoista, mutta jos voimme jatkaa nykyisiä otteitamme, voimme lähestyä toista sijaa, Permane sanoi Autosportille.
Lotuksen auto saattaa hyvinkin olla sarjan toiseksi paras Red Bullin jälkeen tällä hetkellä, Permane jatkoi.
– Me olemme selvästi nopeampia kuin Ferrari aika-ajoissa ja kisassa, joskin heillä on Fernando [Alonso], joka on heidän salainen aseensa. Mutta jos hän aloittaa kahdeksannesta ruudusta, hänelläkin on vaikeaa.
– Mercedeksen aika-ajovauhti on samankaltainen kuin meillä, olemme ehkä hiukan hitaampia, mutta kisavauhdissa me varmastikin lyömme heidät.
– On yhä pitkä matka edessä ja paljon tehtävänä neljässä kisassa, mutta me teemme sen, mitä pystymme. Voimme varmaankin lyödä toisen heistä ja yritämme lyödä molemmat.
LUE MYÖS:
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi