Kuluvan kauden aiempaa selvästi matalamman profiilin kuljettajakokoonpanolla aloittanut Caterham-talli tulee tuskin jatkamaan nykyisillä kuljettajillaan vuonna 2014.

Kisakuljettajina tallilla toimivat nyt toista kauttaan kuninkuusluokassa ajava Charles Pic sekä tulokas Giedo van der Garde.

Konsernipomo Tony Fernandes kertoi Singaporessa alankomaalaiselle De Telegraaf -sanomalehdelle, että Heikki Kovalaisen paluu talliin kisakuljettajana on todennäköistä.

– En halua aloittaa ensi kautta kahdella maksukuljettajalla. Kovalaisella on hyvät mahdollisuudet päästä toiseen kahdesta autosta, Fernandes sanoi.

Tasoaan kauden vanhetessa selvästi nostanut van der Garde voi olla toinen kuljettaja, liikemies lisäsi.

– Hän on ponnahtanut takaisin vaikean alun jälkeen. Jää nähtäväksi, miten tilanne kehittyy.