Felipe Massa: ”Uskon, että minulla on vahva mahdollisuus pysyä Ferrarilla”
Kuva: Getty Images
Ferrarin Felipe Massa uskoo yhä mahdollisuuksiinsa jatkaa tallissa myös 2014. Vahvan alkukauden jälkeen 32-vuotias on jäänyt ajoittain kisoissa pisteittä ja hänen tulevaisuutensa on jälleen noussut yhdeksi keskeiseksi puheenaiheeksi mediassa.
– Minä olen tottunut tähän tilanteeseen. Näin se on ollut urani alusta alkaen. Huhut eivät merkitse mitään. Ainoastaan sillä on väliä, että tiimillä on uskoa minuun, minkä tunnen erittäin vahvasti, Massa kommentoi Scuderian kotisivulla.
– Tiedän, että kauden toisen puoliskon on oltava vahvempi minulle, sillä ensimmäisellä puoliskolla valitettavasti tulokset eivät olleet kaikissa kisoissa hyviä, vaikka suoritustaso sitä olikin.
– Minä uskon yhä, että minulla on erittäin vahva mahdollisuus pysyä Ferrarilla, brassi summasi.
LUE MYÖS:
- Valtteri Bottas oli aiheuttaa Mersulle katastrofin – Bakusta ei draamaa eikä tapahtumia puuttunut
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus