Enzo Ferrarin poika Ferrarin nykytilanteesta: ”Aivan kuin hän olisi toivonut”

Aiemmin tällä viikolla tuli täyteen 25 vuotta, neljännesvuosisata, Ferrarin perustajan Enzo Ferrarin kuolemasta.
Ferrarin poika Piero, joka oli tämän kauden Shanghain F1-osakilpailussa palkintopallilla vastaanottamassa valmistajien voittopokaalia, muisteli isäänsä Ferrarin tiedotteessa.
– Hän oli kova ja vaativa niin isänä kuin pomonakin, mutta pystyi myös ystävällisiin eleisiin ja yllättävään hellyyteen, asioihin jotka hänellä oli taipumus kieltää, Piero Ferrari muistelee.
Piero Ferrari uskoo, että vuonna 1929 Scuderia Ferrarin perustanut Enzo olisi tyytyväinen nykypäivän Ferrariin. Päättäväinen Enzo oli ”totaalisen omistautunut” asialleen ja katsoi aina tulevaisuuteen. Piero Ferrarin mielestä Ferrari on edennyt Enzon opeilla.
– Hänellä oli tapana sanoa, että paras Ferrari on vielä tulossa.
– Aivan kuin hän olisi toivonut: aina tulevaisuus ja innovaatio mielessä, lähtemättä mukaan markkinoiden houkutuksiin. Luca di Montezemolo jatkaa loistavan työn tekemistä Ferrarin DNA:n säilyttämisessä. Hän on esimerkiksi täysin noudattanut päätöstä tuottaa alle 7000 autoa vuodessa.
Piero Ferrari, 68, omistaa nykyisin 10 prosenttia Ferrarista. Hän asuu Modenassa isänsä vanhassa talossa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Hurjaa draamaa Kanadan GP:ssä: McLaren-kuljettajat kolaroivat kilpailun loppuhetkillä
- Kanadan GP:ssä surullinen hetki: Murmeli jäi Lewis Hamiltonin Ferrarin alle
- Kanadan aika-ajoissa sensaatio: Mercedeksen George Russell paalulle viime hetkillä
- F1-tuomari on hyllytetty Kanadan GP:stä – syynä kommentit Max Verstappenista
- Ferrarin myrsky yltyy: Charles Leclercille hurja kolari Kanadan harjoituksissa
- Vahvistus: Lance Stroll tekee paluun Kanadassa
- F1-sarja matkaa jälleen Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat
- Kalle Rovanperä päätti Sardinian rallin kunnialla
- Mersun George Russell voi tehdä yllättävän siirron
- Kalle Rovanperä iso pettymys Italiassa