Asiantuntija: Michelinin F1-paluussa olisi vaaroja

Entinen F1-insinööri Gary Anderson varoittaa, että Michelinin potentiaalisessa paluussa formula ykkösiin on olemassa vaaroja. Rengasvalmistaja on ilmoittanut avoimesti olevansa periaatteessa valmis palaamaan lajiin jo ensi vuonna, jos se pääsee yhteisymmärrykseen ehdoista eri osapuolten kanssa.
Anderson kirjoittaa BBC Sportin kolumnissaan, että ranskalaisyhtiö ”ymmärtää alansa paremmin” kuin mikään muu, jonka kanssa hän on työskennellyt.
Viime hetken muutos olisi kuitenkin talleille takaisku, sillä heidän tulevat autonsa on suunniteltu Pirellin renkaita silmällä pitäen.
– Koska tallit ovat jo edenneet pitkälle ensi kauden autojensa suunnittelussa, heidän pitäisi tehdä merkittäviä muutoksia niihin, mikäli Michelin tekisi paluun, Anderson kirjoittaa.
– On myös huomionarvoista, että Michelin ei ikimaailmassa tekisi sitä, mitä Pirelli on tehnyt, eli tietoisesti tuottaisi renkaita, jotka kuluvat kilpa-ajon parantamiseksi. Ei, Michelin rakentaisi kestäviä renkaita, jotka tarjoaisivat yhden pysähdyksen kisoja useimmilla radoilla. Jotkut sanovat, että se johtaisi tylsiin kisoihin.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- F1-kuskin toipuminen epävarmaa – Valtteri Bottakselle avautumassa huikea mahdollisuus?
- Katastrofaalinen viikonloppu – tekniikka petti Tuukka Taposen jälleen
- Shokkiuutinen: F1-kuskilta jää kilpailu väliin
- Red Bull -kuski koko Espanjan aika-ajojen hitain – McLareneilta jännittävä taisto paalupaikasta
- McLarenit harjoituskärkenä – Lewis Hamilton jälleen vaikeuksissa
- Tuukka Taposelle pettymys – kisa loppui ennen kuin alkoikaan
- Tuukka Taponen epäonnistui ratkaisuhetkillä – välttyi onneksi katastrofilta
- Espanjan F1-viikonlopulle rauhallinen startti – McLaren-tähdelle kärkiaika
- Muuttuvatko voimasuhteet? F1-sarjan sääntöuudistus astuu voimaan Espanjassa
- F1-kauden toinen triplaputki päätökseen – tässä Espanjan GP:n lähetysajat
- F1-tähti sai rajun rangaistuksen – tässä FIA:n selvennys
- Muuttuvatko voimasuhteet? F1-sarjan sääntöuudistus astuu voimaan Espanjassa
- F1-kauden toinen triplaputki päätökseen – tässä Espanjan GP:n lähetysajat
- Tuukka Taponen epäonnistui ratkaisuhetkillä – välttyi onneksi katastrofilta
- Espanjan F1-viikonlopulle rauhallinen startti – McLaren-tähdelle kärkiaika
- Red Bull -kuski koko Espanjan aika-ajojen hitain – McLareneilta jännittävä taisto paalupaikasta
- Lando Norris voittoon Monacossa – kisassa härskiä taktikointia
- Shokkiuutinen: F1-kuskilta jää kilpailu väliin
- Tuukka Taposelle pettymys – kisa loppui ennen kuin alkoikaan
- McLarenit harjoituskärkenä – Lewis Hamilton jälleen vaikeuksissa