Adrian Sutilin kova kommentti: ”Hamilton on menettänyt arvostukseni”

Force India-kuljettaja Adrian Sutilin ja Mercedes-kuljettaja Lewis Hamiltonin välinen junioriformuloista alkanut ystävyys on viimeisimpien tietojen mukaan kokonaan katkennut.
Kuljettajien napit kääntyivät vastakkain, kun Hamilton ei osallistunut Sutilin oikeudenkäyntiin vuonna 2011, kun häntä syytettiin väkivaltarikoksesta. Tämänvuotisen Monacon GP:n jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Hamilton lupasi tehdä parhaansa selvittääkseen välinsä Sutilin kanssa.
Kumpikaan ei kutenkaan ole vielä nostanut valkoista lippua ystävyytensä säilymisen takaamiseksi, ja Sutil on ilmoittanut, ettei arvosta Hamiltonia enää henkilökohtaisella tasolla.
– Jostain syystä hän ei ole ottanut minuun yhteyttä. Hän sanoi aina olevansa ystäväni, mutta katosi sitten ja vaihtoi puhelinnumeronsa, Sutil kertoo GP Weekille.
– En kunnioita tällaisia ihmisiä. Arvostan häntä urheilijana, mutta henkilökohtaisella tasolla hän ei ole kanssani samalla sivulla enkä halua tuhlata aikaani tällaiseen. Olen tyytyväinen, että ymmärsin millainen hän todella on.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Kalle Rovanperä tuskin voittaa Chilessä
- Kalle Rovanperä tekee komeaa nousua Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa

- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos