Susie Wolff sai tukea testipäiväänsä Valtteri Bottakselta
Kuva: Getty Images
Debyyttinsä virallisessa F1-testissä Silverstonessa perjantaina tehnyt Williamsin kehityskuljettaja Susie Wolff kertoo saaneensa apua päivän aikana tallin kisakuljettaja Valtteri Bottakselta.
Skotti kertoi perjantain päätteeksi Sky Sportsille, että hän ei erityisesti pyytänyt palautetta työstään muilta kuljettajilta, mutta sanoi pyytäneensä Bottaksen neuvonantajaksi.
– Pyysin Valtteria tulemaan hiukan tueksi, koska halusin hänen olevan paikalla, mikäli minulla olisi kysyttävää autosta tai mistään ongelmista. Hän tuli hyvin ystävällisesti mukaan ja antoi neuvoja läpi aamun, joten se auttoi, Wolff kertoi.
– Mutta en usko, että kuljettajat koskaan kehuvat toista ajajaa ilman, että siitä kysytään. Minulle kyse ei ollut tänään kehujen saamisesta, eikä huolehtimisesta siitä, mitä muut kuljettajat ajattelevat.
– Minulle olennaista on se, mitä tiimi miettii, koska jos he ovat tyytyväisiä, tulen saamaan uusia tilaisuuksia ja se on kaikkein tärkeintä.
Wolff ajoi perjantaina 89 kierrosta ja oli aikavertailun yhdeksänneksi nopein kuljettaja reilut kaksi sekuntia nopeimman ajan kellottanutta Red Bullin Sebastian Vetteliä hitaampana.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt se paljastui: tässä on Janni Hussin korvaaja!
- F3-kausi 2026: Tuukka Taponen, kisat ja televisiointi
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella