Selostajalegenda muisteli Räikkösen esikuvaa – ”Seksinjano oli aivan uskomatonta”

Iso-Britanniassa instituution aseman saavuttanut entinen F1-selostaja Murray Walker on muistellut tuoreessa Daily Mail -lehden haastattelussa suhdettaan vuonna 1993 kuolleeseen F1-mestari James Huntiin, joka tunnetaan Kimi Räikkösen ihailemana persoonana.
Huntin uran loputtua hän ja nyt 89-vuotias Walker toimivat yhdessä selostajina GP-kisoissa BBC:llä. Pitkästä yhteisestä taipalestaan huolimatta televisiolegendalla ei ole yksinomaan hyvää sanottavaa naisiin ja juhlintaan erittäin tunnetusti taipuvaisesta Huntista.
– James saattoi olla äärimmäisen epämiellyttävä henkilö ja usein olikin. Hän oli ylimielinen, karkea, töykeä, ajattelematon juoppo, Walker muistelee.
– Mutta hänellä oli myös rakastettava, hauska ja huoleton persoonallisuus. Minä näin paljon molempia puolia.
– Minun piti olla äärimmäisen suvaitsevainen ja ymmärtäväinen sitä käytöstä kohtaan, jonka koin epämiellyttäväksi ja vähätteleväksi. Mutta yleisö rakasti häntä, koska hän oli suorapuheinen.
– Hän oli äärimmäisen taitava siinä, mitä hän teki formula ykkösissä ja ihmiset ottivat hänen sanomansa asiat sopivina.
Murray myönsi, että vaikkakin hän tottui vuosien saatossa Huntin käytökseen, hän ei ikinä ystävystynyt hänen kanssaan. Huntin huonomman puolen toi esiin fanien palvonta.
– Ja mitä tulee hänen seksiriippuvuuteensa, se oli melkein kuin sairaus. Jamesin seksinjano oli aivan uskomatonta. Us-ko-ma-ton-ta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Useat lähteet: Valtteri Bottas allekirjoittanut F1-sopimuksen
- Ford ottamassa odotettua suurempaa roolia Red Bullilla
- Ferrari-pomo Lewis Hamiltonista: ”Liioittelee ongelmiaan”
- Huhupuheet romukoppaan – Max Verstappenilta selkeä viesti Mercedeksen suuntaan
- Muistatko Kimi Räikkösen kaikkien aikojen avauskierroksen? Tuttu vauhtivuoristorata hamuaa takaisin F1-kalenteriin
- Entinen tallipäällikkö latasi kovan arvion Lewis Hamiltonista
- Lähteet: Sergio Perez palaa F1-sarjaan
- Red Bull kriisissä? – henkilöstöä uhkaa luikkia muualle
- Ferrarilla suunnitteilla hyvin rohkea ratkaisu
- Taas uusi tallikaveriehdokas Valtteri Bottakselle