Naiskuski unelmoi paikasta F1:ssä
Kuva: Getty Images
Skotlantilainen Susie Wolff ajoi viikonloppuna Williamsin ratissa testejä Silverstonen radalla. 30-vuotias kuski haaveileekin pääsystä kisakuljettajaksi.
Wolff vakuutti vauhdillaan, kun hän kiersi parhaimmillaan Silverstonen radan kaksi sekuntia hitaammin kuin MM-sarjaa johtava Sebastian Vettel ja vain yhdeksän kymmenystä hitaammin kuin Williamsin kisakuski Pastor Maldonado. Hän jäi ainoastaan neljä kymmenystä F3-luokan Euroopan mestari Daniel Juncadellan ajasta osoittaen vauhtinsa olevan huippuluokkaa.
– Oli tärkeä näyttää niiden kierrosten aikana jotka minulla oli, että pysyn vauhdissa mukana ja olin vain neljä kymmenystä hitaampi kuin F3:n Euroopan mestari jota on ennustettu tulevaisuuden tähdeksi, Wolff kertoi SkySportsin mukaan.
– Jos sillä on enemmän merkitystä joillekin, että olen nainen, niin totta kai käytän sen hyödykseni. En aio kuitenkaan pelata sitä korttia sillä tavalla, että ”antakaa minulle oikeus nyt, koska olen nainen ja riittävän nopea”. Päivän päätteeksi siellä oli monta hyvää suoritusta kolmen päivän aikana ja me kaikki taistelemme kovasti päästäksemme Formula Ykkösiin ja minunkin on taisteleva kovaa, aiemmin DTM-sarjassa ajanut Wolff jatkaa.
Wolff kiittää Williamsia mahdollisuudesta näyttää kyntensä.
– He ottivat riskin laittaessaan minut autoon. Monet sanoivat heidän olevan hulluja, mutta he ottivat sen riskin ja olen iloinen, että pystyin tekemään hyvän työn ja maksamaan heille takaisin, Wolff hehkuttaa.
LUE MYÖS:
- Karmealla ajovirheellä rajut seuraukset – Sortuuko pelätty F1-pomo radikaaliin ratkaisuun?
- Valtteri Bottaksen vauhti ihmetyttää – ”Ero ei ole kymmenyksiä, vaan sekunteja”
- Sardinian MM-ralli 2026: Aikataulu, osallistujat, tv-lähetykset ja pistetilanne
- Bahrainin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ralli SM 2026: Kisat, pisteet, kuskit ja uutiset
- Azerbaidzhanin GP 2026: Tulokset ja uutiset
- Kausi paketissa! Näin kävi Porvoon SM-rallissa 2026 – tulokset ja lopulliset pisteet
- Valtteri Bottas oli aiheuttaa Mersulle katastrofin – Bakusta ei draamaa eikä tapahtumia puuttunut
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Kausi paketissa! Näin kävi Porvoon SM-rallissa 2026 – tulokset ja lopulliset pisteet
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus