Maldonado: Tästä syystä Valtteri Bottas ollut edellä

Williamsin Pastor Maldonado on myöntänyt, että tulokaskuljettaja ja tallikaveri Valtteri Bottas on osoittautunut venezuelalaiselle haasteeksi tällä kaudella. Maldonado sanoo jääneensä lievästi Bottaksen varjoon alkukaudella, mutta lisää myös, että asiaan ei liity suurta draamaa.
– Toki hän on ollut [haaste]. Mutta median siitä päättelemä kilpailu välillämme on ihan keksittyä. Suhteemme on myönteinen, 28-vuotias kertoi sarjan kotisivun haastattelussa torstaina.
– Tietenkin viimeisissä kisoissa – erityisesti aika-ajoissa – hän on pärjännyt hiukan paremmin kuin minä. Minun on myös myönnettävä, että automme on melko vaikea ajaa minun ajotyylilläni – aina kun puristan, se muuttuu vain pahemmaksi.
Maldonado selitti auton sopivan Bottakselle paremmin siksi, että kaksikon ajotyylit kohdistavat renkaisiin erilaisia energiarasitteita.
– Valtterin ajotyyli on hyvin pehmeä, kun taas minun tyylini on hyvin aggressiivinen. Se on aina toiminut minulle tähän asti.
– Mutta tosiasia on, että en halua sopeuttaa tyyliäni, koska tilanne tulee muuttumaan taas joskus. Olen aina voittanut pysymällä rehellisenä tyylilleni, joten sanon, että auton on muututtava – ei minun!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Oscar Piastri on jo tehnyt F1-ennätyksen
- Brasilialaiskuski tulossa Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Useita uusia kisoja tyrkyllä Formula ykkösiin
- Red Bull vahvisti Max Verstappenin tilanteen
- Tulevasta F1-kalenterista paljastuksia
- Max Verstappen antoi Mersulle rukkaset
- Näin näet Suomen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Max Verstappen oli raivoissaan
- Lando Norris oli hyvä häviäjä – ei marmatusta
- Oscar Piastri näytti Lando Norrisille kaapin paikan
- Valtteri Bottaksesta herkullinen väite
- Valtteri Bottas palaa F1-kilpakuljettajaksi
- Brasilialaiskuski tulossa Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Max Verstappen antoi Mersulle rukkaset
- Mercedes-pomo kommentoi hurjia huhuja Max Verstappenista
- Max Verstappen oli raivoissaan
- McLaren vastasi Max Verstappenille eturivillä
- Red Bull vahvisti Max Verstappenin tilanteen
- Oscar Piastri dominoi Span avaussessiota
- Kaisa Mäkäräinen ja Marcus Grönholm ajavat Jyväskylässä