Lewis Hamilton tähtää mestaruustaistossa pysymiseen

Mercedeksen Lewis Hamilton jatkaa kauttaan pyrkimyksenään pysyä ”iskuetäisyydellä” sarjakärki Sebastian Vettelistä kun sirkus valmistautuu viikonlopun Saksan GP:hen.
Britti on neljäntenä kuljettajien MM-taulukossa ja viimeisissä kolmessa kisassa Mercedes on kerännyt enemmän pisteitä kuin mikään muu talli sarjassa.
– Olen 43 pistettä jäljessä Sebastiania, meillä on hyvä auto ja me kehitymme. Päivitykset, joita olemme tehneet renkaiden suorituskyvyn menetyksen osalta ovat auttaneet, Hamilton sanoi.
– Mitä tulee mestaruuteen, yritän vain pysyä iskuetäisyydellä, pysyä mukana taistelussa. Se on kaikki, mihin keskityn tällä hetkellä.
Edellisessä kisassa Hamilton oli johdossa ennen rengasrikkoaan ja Vettelin keskeytettyä Nico Rosberg otti voiton, joka oli jo kauden toinen hänelle. Vaikkakin Hamiltonia ensimmäinen Mercedes-voitto yhä karttaa, auto on selvästi vahva.
– Tallille oli massiivisia positiivisia seikkoja vietävänä kotiin kisasta. Nico voitti ja me olemme nyt toisena valmistajien sarjassa, joten viikonloppu oli iso plussa.
– Me olimme tasavertaisia Red Bullien kanssa sunnuntaina, joskin Mark [Webber] oli lopussa nopea. En usko, että olemme ohittaneet heitä [kilpailukyvyssä], mutta olemme lyhentäneet kaulaa renkaiden hallinnan suhteen.
– Nico on osoittanut, että me voimme voittaa tällä autolla, joten olen varma, että voitto tulee jossain vaiheessa.
Lähde: Sporting Life
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Oscar Piastri on jo tehnyt F1-ennätyksen
- Brasilialaiskuski tulossa Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Useita uusia kisoja tyrkyllä Formula ykkösiin
- Red Bull vahvisti Max Verstappenin tilanteen
- Tulevasta F1-kalenterista paljastuksia
- Max Verstappen antoi Mersulle rukkaset
- Näin näet Suomen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Max Verstappen oli raivoissaan
- Lando Norris oli hyvä häviäjä – ei marmatusta
- Oscar Piastri näytti Lando Norrisille kaapin paikan
- Valtteri Bottaksesta herkullinen väite
- Valtteri Bottas palaa F1-kilpakuljettajaksi
- Brasilialaiskuski tulossa Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Max Verstappen antoi Mersulle rukkaset
- Max Verstappen oli raivoissaan
- Red Bull vahvisti Max Verstappenin tilanteen
- McLaren vastasi Max Verstappenille eturivillä
- Mercedes-pomo kommentoi hurjia huhuja Max Verstappenista
- Oscar Piastri dominoi Span avaussessiota
- Lando Norris oli hyvä häviäjä – ei marmatusta