Heikki Kovalainen myöntää: Olen kehittämässä 2014 F1-autoa

Venäjällä Moscow City Racing -tapahtumassa tänä viikonloppuna vieraileva Heikki Kovalainen on ottanut kantaa huhuihin, että hän olisi lähellä korvata kisakuljettaja Giedo van der Garde Caterhamilla.
Kovalainen vakuutti venäläiselle F1News.ru-sivustolle, että huhut eivät ole perustuneet mihinkään akuuttiin muutokseen tallissa.
– Se on ihan tavallista formula ykkösissä, kun jollain sujuu kisa heikosti. Montréal ei ollut menestyksekäs kisa Caterhamille, joten siitä seurasi huhuja, Kovalainen vastasi.
– Mutta minä en ole käynyt mitään neuvotteluja tallin kanssa, eikä suunnitelmissani ole kenenkään korvaaminen. En siis tiedä, mistä nämä huhut tulevat. Suhtaudun rauhallisesti tällaisiin asioihin, mutta tietenkin jos joku tarvitsee minua, olen valmis.
Testaajana tallissa tällä kaudella toiminut Kovalainen myönsi kuitenkin olevansa osallisena Caterhamin hartaasti odottaman kauden 2014 auton kehityksessä.
– Ilman muuta. Kulutan paljon aikaa suunnittelijoiden ja insinöörien kanssa ja teen paljon työtä tallin simulaattorissa. Meillä on upouusi ja erittäin hyvä simulaattori, kehitysprosessi etenee hienosti ja me otamme askelia eteenpäin.
– Tallin ponnistelut kohdistuvat kauteen 2014. Tämänvuotinen auto tulee näkemään ainoastaan pieniä muutoksia.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Lähde: Näin Max Verstappen voi purkaa Red Bull -sopimuksensa
- Näin näet Kanarian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Kutkuttava arvio: Näin Valtteri Bottas voisi palata Mercedeksen kisakuljettajaksi
- Lewis Hamilton enää vain varjo entisestään – ”Tätä se tulee olemaan koko loppuvuoden”
- Max Verstappenilla muuttui ääni kellossa: ”En voi jakaa mielipidettäni, joten parempi olla hiljaa”
- Oscar Piastri MM-sarjan johtoon voitolla Saudi-Arabiassa – Max Verstappen raivostui tuomaristolle
- F1-kohukuski tulistui tekemästään ennätyksestä – tylytti samalla kahta mestaruushaastajaa
- Draamaa mestaruustaistossa: Lando Norris seinään aika-ajoissa – ”V**** idiootti”
- Lewis Hamilton tukalassa tilanteessa Ferrarilla – ”En tiedä pystynkö siihenkään”
- Sebastian Vettelistä Red Bullin tallipomo? ”Hän on minun valintani”
- Onko Mercedes-tähden ura vaarassa? ”Wolff ei tee sitä virhettä uudestaan”
- Lewis Hamilton tukalassa tilanteessa Ferrarilla – ”En tiedä pystynkö siihenkään”
- F1-kohukuski tulistui tekemästään ennätyksestä – tylytti samalla kahta mestaruushaastajaa
- Max Verstappen raivostui arvostetulle F1-selostajalle suorassa lähetyksessä – ”Älä sinä vaivaa päätäsi näillä asioilla”