F1-kuljettajat varoittavat – valmiina keskeyttämään kisan rengasskandaalin toistuessa

F1-sarjan kuljettajat kokoontuivat yhteydessä osakilpailujen johtajan Charlie Whitingin ja Pirellin kilpailujohtajan Mario Isolan kanssa keskustelemaan Silverstonen GP:n tapahtumista ennen viikonlopun Saksan osakilpailua.
Kokouksessa ajajat tekivät selväksi sen, etteivät he ole valmiita vaarantamaan henkiään jos renkaiden toimittaja ei pysty tuomaan turvallisia renkaita.
Ajajien yhdistys halusikin ilmaista syvän huolensa, mutta silti kuskien rintama aikoo lähteä normaalisti kisaamaan viikonloppuna.
– Luotamme siihen, että renkaisiin tehdyt muutokset tuovat toivottuja tuloksia ja ettei samanlaisia ongelmia esiinny Saksan GP-viikonlopun aikana. Olemme valmiita ajamaan autoilamme äärirajoille, kuten aina teemme. Sitä meiltä odotetaan tallin, sponsoreiden ja fanien osalta, kuljettajien tiedotteessa kerrattiin.
– Kuitenkin kuskeina olemme päättäneet niin, että jos vastaavia ongelmia ilmenee Saksan GP:n aikana, aiomme välittömästi keskeyttää kilpailun vältääksemme uudelleen kyseisen ongelman ja vaarantamatta niin kuljettajien kuin fanien elämän.
Kuskien puolelta muun muassa Ferrarin Felipe Massa on myötänyt mahdollisen toimenpiteen, mikäli ongelmia tulee eteen.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Oscar Piastri on jo tehnyt F1-ennätyksen
- Brasilialaiskuski tulossa Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Useita uusia kisoja tyrkyllä Formula ykkösiin
- Red Bull vahvisti Max Verstappenin tilanteen
- Tulevasta F1-kalenterista paljastuksia
- Max Verstappen antoi Mersulle rukkaset
- Näin näet Suomen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Max Verstappen oli raivoissaan
- Lando Norris oli hyvä häviäjä – ei marmatusta
- Oscar Piastri näytti Lando Norrisille kaapin paikan
- Valtteri Bottaksesta herkullinen väite
- Valtteri Bottas palaa F1-kilpakuljettajaksi
- Brasilialaiskuski tulossa Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Max Verstappen antoi Mersulle rukkaset
- Max Verstappen oli raivoissaan
- Red Bull vahvisti Max Verstappenin tilanteen
- McLaren vastasi Max Verstappenille eturivillä
- Mercedes-pomo kommentoi hurjia huhuja Max Verstappenista
- Oscar Piastri dominoi Span avaussessiota
- Lando Norris oli hyvä häviäjä – ei marmatusta