Iso-Britannian GP:n voittaja Nico Rosberg antoi kiitoksensa tallin työlle sunnuntaina. Saksalainen uskoo ajavansa nyt nopeinta autoa.

– Fantastinen tunne. Tämä on hyvin, hyvin erityinen päivä. Minusta se, mikä varsinkin tekee tästä erityistä on se, että tehtaamme on niin lähellä, Rosberg sanoi palkintokorokkeella haastattelun tehneelle Damon Hillille.

– Meidän tiimimme on tehnyt valtavan fantastista työtä. Meillä on paljon momentumia tällä hetkellä ja kehitymme jatkuvasti. Olimme myös aika-ajoissa massiivisen nopeita ja tulimme koko ajan nopeammaksi ja nopeammaksi kisassa. Meillä on varmaankin nopein kilpa-auto.

– Päivä on siis todella erityinen minulle ja tämä [voitto] kuuluu kaikille ihmisille tehtaalla, joista monet ovat katsomoissa. Kiitos todella paljon.

Rosberg kertoi olevansa pahoillaan kotiyleisönsä edessä ajaneen ja aluksi kisaan johtaneen tallikaverinsa Lewis Hamiltonin puolesta, jonka kisa kärsi dramaattisesti alussa rengasrikon muodossa.

– Olen pahoillani Lewisin suhteen kaikkien brittifanien puolesta. Tämä olisi ollut upea kisa hänelle kotiyleisön edessä. Se on massiivinen pettymys. Sellaista on kilpailu ajoittain.

– Kun Sebastian [Vettel] pysähtyi – en valehtele – en ollut pettynyt. Siitä eteenpäin kisa oli upea! Rosberg nauroi.