Sergio Perez: ”Monacon GP positiivinen kisa minulle”

McLarenin Sergio Perez pitää keskeytykseen päättynyttä Monacon GP:tä ”positiivisena” kokemuksena.
Perezin kisa päättyi tosiasiallisesti osumaan Kimi Räikkösen kanssa, mutta merkkejä parantuneesta kilpailukyvystä oli ilmassa seitsemännen lähtöruudun ja muutaman ohituksen muodossa.
– Monacosta ei kenties jäänyt paljon käteen, mutta se oli yksi positiivinen kisa lisää minulle. Meillä oli vahva vauhti läpi viikonlopun ja mielestäni ajoin kovaa ja reilusti, ansaiten sijoitukseni vaikeimman kautta: kilpailemalla ja voittamalla radalla, Perez selvitti.
Tulevassa Kanadan GP:ssä meksikolainen odottaa autoltaan entisestään parantunutta kilpailukykyä.
Viime vuonna Perez ajoi Sauberillaan kolmanneksi Circuit Gilles Villeneuvella reilun viiden sekunnin erolla voittajaan. Tänä vuonna tuloksen toistaminen, parantamisesta puhumattakaan, voi olla epärealistista.
– On paljon positiivista vietäväksi Kanadaan. Se on kisa, josta nautin; ajoin siellä podiumille viime vuonna ja talli saa enemmän ja enemmän suorituskykyä irti autosta mielestäni joka kisassa.
– Vaikkakaan emme ole vielä siinä asemassa, jossa haluamme olla, toivon Montréalin viikonlopun olevan yksi askel lisää.
– Vähintäänkin uskon, että voimme kokea hyvän viikonlopun – se on kisa, joka voi palkita taistelijan, sillä se on usein hyvin arvaamaton.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Oscar Piastri on jo tehnyt F1-ennätyksen
- Brasilialaiskuski tulossa Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Useita uusia kisoja tyrkyllä Formula ykkösiin
- Red Bull vahvisti Max Verstappenin tilanteen
- Tulevasta F1-kalenterista paljastuksia
- Max Verstappen antoi Mersulle rukkaset
- Näin näet Suomen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Max Verstappen oli raivoissaan
- Lando Norris oli hyvä häviäjä – ei marmatusta
- Oscar Piastri näytti Lando Norrisille kaapin paikan
- Valtteri Bottaksesta herkullinen väite
- Valtteri Bottas palaa F1-kilpakuljettajaksi
- Brasilialaiskuski tulossa Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Max Verstappen antoi Mersulle rukkaset
- Max Verstappen oli raivoissaan
- Red Bull vahvisti Max Verstappenin tilanteen
- McLaren vastasi Max Verstappenille eturivillä
- Mercedes-pomo kommentoi hurjia huhuja Max Verstappenista
- Oscar Piastri dominoi Span avaussessiota
- Lando Norris oli hyvä häviäjä – ei marmatusta