Lotus-pomolta uskomaton paljastus Kimi Räikkösen vauhdista Malesiassa

The Racer’s Edge -verkko-ohjelmassa katsojakysymyksiin vastaillut Lotuksen ratatoimenjohtaja Alan Permane ei pidä outoa sitä, että Kimi Räikkönen ei erityisemmin pidä ratakävelyistä kisaviikonloppujen alla osana radan oppimista.
Permane kertoo, että kävelyt ovat paitsi tarpeettomia Räikköselle, myös epämieluisia.
– Se ei ole yllätys ollenkaan. Kimi on vähän arvoitus tältä osin. Hän ei pidä julkisuudesta tai haastatteluista; hän ei ole avoin henkilö siinä mielessä. Minusta hän näkee ratakävelyt osana sitä. Ja toisekseen, hänen ei tarvitse tehdä sitä.
Permane antoi esimerkkinä Räikkösen kyvystä tottua ratoihin viime vuoden Korean GP:n – jossa Räikkönen ajoi urallaan ensi kertaa – sekä kuluvan kauden Malesian GP:n.
– Kun menimme Koreaan viime vuonna, viiden tai kuuden kierroksen jälkeen hän oli täysin tottunut rataan, Permane muisteli.
– Toinen upea esimerkki oli Malesia tänä vuonna: hänen koko viikonlopun kaikkein ensimmäinen kierros oli hänen koko viikonlopun nopein kierros polttonainelastin vaikutus korjattuna.
– Se oli… Hänen kaikkein ensimmäinen kierros, jonka hän ajoi tosissaan, oli nopeampi polttiainelasti huomioiden kuin hänen aika-ajokierroksensa!
Insinööri jatkoi kertomalla, että Räikkönen ei käytä myöskään simulaattoria, vaan katsoo muun muassa on-board -videoita ja lukee dataa valmistautuessaan viikonloppuihin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan