Viimeisissä kolmessa aika-ajosessiossa tallikaverinsa Nico Rosbergin lyömäksi tullut Lewis Hamilton sanoo yhä opettelevansa käyttämään nykyistä Mercedes-autoaan tehokkaasti lauantaisin.

Aiemmin McLarenilla ajanut 28-vuotias sanoo, että suurin haaste on ollut renkaiden saamisessa toimintaikkunaansa mahdollisimman nopeasti.

– Ei ole salaisuus, että en ole vielä täysin varma autossani tänä vuonna, Hamilton myönsi tuoreessa BBC Sportin verkkokolumnissaan.

– Jarruttaminen on ollut aikamoinen ongelma minulle tänä vuonna. On vaikeampaa saada lämpöä renkaisiin tällä autolla verrattuna aiempiin.

– Aika-ajokierrokseni eivät ole olleet huonoja, mutta en usko, että renkaani ovat koskaan olleet valmiit kierroksen ensimmäisen neljänneksen aikana tänä vuonna, ja paljon aikaa kuuluu siinä osassa kierrosta.

– Se on ehdottomasi jotain, minkä kanssa teen työtä. Se ei ole puolustus. Se on vain erilaista, ex-mestari totesi.

Hamilton antoi kuitenkin täyden tunnustuksen tallikaverilleen, joka on osoittautunut kovaksi palaksi.

– Hän ei ole mikään heittopussi. Hän tekee fantastista työtä, ja minun on tehtävä parempaa.