Kimi Räikkösen ja Romain Grosjeanin edustaman Lotuksen ratatoimenjohtaja Alan Permane odottaa ensi viikonlopun Iso-Britannian GP:ssä nähtävän tallin suurimman loikan suorituskyvyssä koko vuoden aikana.

Insinööri kertoo päivityksiä autoon olevan tarjolla usealla osa-alueella ja odotukset ovat korkeat, sillä talli on ehtinyt jo testata niitä radalla.

– Meillä on tiukempi, tyköistuvampi koripaketti, jonka pitäisi tarjota tiettyjä etuja, erityisesti jos sää on viileä Silverstonessa, Permane selitti.

– On myös uusi etusiipi, päivityksiä jousitukseen ja lisäksi monia erilaisia aeropäivityksiä, joiden yhdessä pitäisi mahdollistaa meille vuoden suurimman kehitysaskeleen.

– Tämä on luonnollisestikin hyvä asia, mutta me ajamme niillä samaan aikaan kun myös kilpailijamme todennäköisesti esittelevät merkittäviä päivityspaketteja. Me suoritimme pari päivää suoratestejä Kanadan jälkeen myönteisin tuloksin, ja osa työmme hedelmistä pitäisi olla nähtävissä Silverstonessa.