Grosjeanilta ennennäkemätön temppu Kimi Räikköstä vastaan

Kimi Räikkönen odottaa nousevansa huomisessa Iso-Britannian GP:ssä yhdeksännestä lähtöruudusta paremmille sijoille kisan edetessä. Heikohkosta lähtötilanteesta huolimatta paljon enempää ei lauantain aika-ajoissa ollut saatavilla, mies arvioi.
– Aika-ajosessio oli tiukka tallin autojen välillä, joten me molemmat saimme varmaankin irti sen, mitä saatavilla autosta tänään oli. Tämä ei ole ihanteellista, sillä tahtoisimme olla lähempänä kärkipäätä, mutta tilanne on mikä on, Räikkönen kommentoi lauantaitaan.
– Me haluamme kisasta paremman tuloksen kuin aika-ajoista. Yleensä näin tapahtuukin meille ja toivottavasti tilanne on sama huomenna.
Romain Grosjean puolestaan teki nyt jotain, mitä kukaan Räikkösen tallikaveri ei ole pystynyt tekemään aiemmin: otti suomalaisesta voiton Iso-Britannian GP:n aika-ajoissa tallin sisäisessä kamppailussa. Ranskalainen aloittaa ruudusta kahdeksan.
– Vaikkakin me olimme erittäin nopeita kovilla renkailla aika-ajojen alussa, me emme olleet yhtä vahvoja keskikovilla. En tiedä, onko syynä sää tai jokin muu, mutta me emme olleet niillä yhtä hyviä kuin aamulla harjoituksissa, minkä vuoksi meillä ei ollut mahdollisuutta nousta korkeammalle, Grosjean kertoi.
– Me työskentelemme kovaa ja oikeaan suuntaan, mutta renkaat näyttelevät yhä avainroolia. Olen varsin tyytyväinen suoritukseeni tänään.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta