Fernando Alonso: ”Tämä ei ole ideaalitilanne – ei myöskään maailmanloppu”

Kuljettajien MM-tilastossa tällä hetkellä toisena 36 pistettä Red Bullin Sebastian Vetteliä perässä oleva Fernando Alonso on päättäväisellä takaa-ajomatkalla menossa.
Viime vuonna tilanne oli toisenlainen, kun parhaimillaan Alonso johti Vetteliä 40 pisteellä. Silti vielä nuori saksalaiskuski Vettel tuli ohi, kauden viimeisessä kisassa Brasiliassa.
– Olemme 36 pistettä ykköstä takana, joten meillä ei ole varaa tehdä virheitä ja menettää pisteitä. Mutta samalla meidän on kuitenkin pystyttävä pysymään rauhallisina ja pystyttävä keskittymään omaan tekemiseemme. Sitä kautta pystymme saavuttamaan maksimaalisen panoksen kisaviikonlopun aikana, Alonso kertaili thenational.ae:n mukaan.
– Jos pystymme voittamaan kisan tai olemaan Sebastianin edellä, se on mahtavaa. Jos emme, niin silloin pitää vain yrittää napata mahdollisimman paljon pisteitä. Viime vuonna olin 40 pistettä edellä Monzassa, mutta silloin sekään ei riittänyt. Nykyisellään tämä ei ole ideaalitilanne, mutta ei myöskään maailmanloppu.
Toinen vahva kilpakumppani Alonsolle nykyisessä tilanteessa on Lotuksen Kimi Räikkönen, jolla viimeisimmät kisat ovat olleet vaikeita.
– Kimi kerkesi jo johtaa MM-taulukkoa ja oli todella lähellä ykkössijaa hetken, mutta sen jälkeen hänellä tuli eteen pari vaikeampaa kisaa. Samalla tavalla kuten minulla oli Malesiassa ja Bahrainissa.
– On kuitenkin taisteltava lujaa ja pystyttävä jättämään taakse vaikeat kisat, sillä Red Bull on parantanut selvästi jos miettii alkukautta. Pitää mennä eteenpäin jos haluamme saavuttaa heitä, Alonso pohdiskeli.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Oscar Piastri on jo tehnyt F1-ennätyksen
- Brasilialaiskuski tulossa Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Useita uusia kisoja tyrkyllä Formula ykkösiin
- Red Bull vahvisti Max Verstappenin tilanteen
- Tulevasta F1-kalenterista paljastuksia
- Max Verstappen antoi Mersulle rukkaset
- Näin näet Suomen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Max Verstappen oli raivoissaan
- Lando Norris oli hyvä häviäjä – ei marmatusta
- Oscar Piastri näytti Lando Norrisille kaapin paikan
- Valtteri Bottaksesta herkullinen väite
- Valtteri Bottas palaa F1-kilpakuljettajaksi
- Brasilialaiskuski tulossa Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Max Verstappen antoi Mersulle rukkaset
- Max Verstappen oli raivoissaan
- Red Bull vahvisti Max Verstappenin tilanteen
- McLaren vastasi Max Verstappenille eturivillä
- Mercedes-pomo kommentoi hurjia huhuja Max Verstappenista
- Oscar Piastri dominoi Span avaussessiota
- Lando Norris oli hyvä häviäjä – ei marmatusta