Sebastian Vettel: ”Kimi Räikkönen ja Romain Grosjeankin valittavat”

Ferrarin Fernando Alonso uskoo, että Red Bull -tallin kovaääninen rengaskritiikki tällä kaudella kumpuaa parhaan kilpailukyvyn menetyksestä.
Kauden viidessä kisassa Alonso on jäänyt Red Bullien taakse ainoastaan Malesiassa ja Bahrainissa, joista ensimmäisen hän keskeytti alkuunsa ja jälkimmäisessä kärsi viasta DRS-siivessä.
– Joskus kun voittaa liian helposti joitain vuosia, on vaikeaa hävitä kisoja jälkeenpäin, Alonso letkautti BBC:lle keskiviikkona.
Kanadasta alkaen Pirellin renkaiden kumiseokset kautta linjan muuttuvat kestävämmiksi. Julkisuudessa muutoksia on vaatinut lähinnä energiajuomatalli.
Red Bull -kuljettaja Sebastian Vettel kuitenkin kritisoi lehdistöä tallinsa maalaamisesta totuudenvastaisesti valittajaksi. Saksalaisen mukaan tosiasiassa kaikki kuljettajat ovat turhautuneita siihen, että renkaat eivät mahdollista ajamista auton suorituskyvyn rajoilla.
– Mediassa näyttää siltä, että Red Bull valittaa, mutta minä kuulen muiden kuljettajien mielipiteet yhteisissä kokouksissamme, Vettel sanoi ja jatkoi:
– Voi sanoa, että Lotuksella on paras auto näille renkaille, mutta silti heidän kuljettajansa valittavat. Heillä on sama ongelma kuin meillä, mutta vähemmässä määrin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Oscar Piastri on jo tehnyt F1-ennätyksen
- Brasilialaiskuski tulossa Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Useita uusia kisoja tyrkyllä Formula ykkösiin
- Red Bull vahvisti Max Verstappenin tilanteen
- Tulevasta F1-kalenterista paljastuksia
- Max Verstappen antoi Mersulle rukkaset
- Näin näet Suomen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Max Verstappen oli raivoissaan
- Lando Norris oli hyvä häviäjä – ei marmatusta
- Oscar Piastri näytti Lando Norrisille kaapin paikan
- Valtteri Bottaksesta herkullinen väite
- Valtteri Bottas palaa F1-kilpakuljettajaksi
- Brasilialaiskuski tulossa Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Max Verstappen antoi Mersulle rukkaset
- Max Verstappen oli raivoissaan
- Red Bull vahvisti Max Verstappenin tilanteen
- McLaren vastasi Max Verstappenille eturivillä
- Mercedes-pomo kommentoi hurjia huhuja Max Verstappenista
- Oscar Piastri dominoi Span avaussessiota
- Lando Norris oli hyvä häviäjä – ei marmatusta