Paul di Resta: ”Haluamme olla palkintokorokkeella”

Force Indian Paul di Resta uskoo tallin olevan lähellä sen ensimmäistä palkintokorokesijoitustaan sitten kauden 2009 Belgian GP:n, jossa Giancarlo Fisichella ajoi Kimi Räikkösen perässä maaliin kakkosena.
Taannoisessa Bahrainin GP:ssä skotti oli jo lähellä kolmossijaa, mutta joutui kisan lopussa luovuttamaan sijoituksen Lotuksen Romain Grosjeanille.
Alku kaudelle on joka tapauksessa lupaava; Force India on kärsinyt epäonnestakin, mutta pitää silti viidettä sijaa valmistajien sarjassa.
– Meidän täytyy olla hyvin tyytyväisiä siihen, kuinka asiat sujuvat ja haluan kiittää kaikkia tallissa. On tärkeää kerätä hyvin pisteitä kauden varhaisissa vaiheissa kilpailijoitamme vastaan ja se, että olemme McLarenin edellä neljän kisan jälkeen on iso ansio koko tallille, di Resta sanoi.
– Tietenkin haluamme olla palkintokorokkeella, ja sille pääseminen olikin lähellä Bahrainissa, mutta olen varma, että se tulee tapahtumaan pian.
– Auto toimii hyvin, erityisesti kuumassa, ja me olemme olleet vahvoja myös viileämmissä olosuhteissa Kiinassa. Se on hyvä merkki. Avainasia on huolehtia, että löydämme auton toimintaikkunan olosuhteista riippumatta, koska se on ratkaisevaa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Useita uusia kisoja tyrkyllä Formula ykkösiin
- Red Bull vahvisti Max Verstappenin tilanteen
- Tulevasta F1-kalenterista paljastuksia
- Max Verstappen antoi Mersulle rukkaset
- Näin näet Suomen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Max Verstappen oli raivoissaan
- Lando Norris oli hyvä häviäjä – ei marmatusta
- Oscar Piastri näytti Lando Norrisille kaapin paikan
- McLaren vastasi Max Verstappenille eturivillä
- Valtteri Bottas palaa F1-kilpakuljettajaksi
- Valtteri Bottaksesta herkullinen väite
- Valtteri Bottas palaa F1-kilpakuljettajaksi
- Max Verstappen antoi Mersulle rukkaset
- Mercedes-pomo kommentoi hurjia huhuja Max Verstappenista
- Max Verstappen oli raivoissaan
- McLaren vastasi Max Verstappenille eturivillä
- Oscar Piastri dominoi Span avaussessiota
- Kaisa Mäkäräinen ja Marcus Grönholm ajavat Jyväskylässä
- Lando Norris oli hyvä häviäjä – ei marmatusta
- Oscar Piastri näytti Lando Norrisille kaapin paikan