Mercedes: ”Moottoreiden toimittaminen McLarenille 2014 ei erityisen mukava tilanne”
Mercedes-Benzin urheilujohtaja Toto Wolff pitää epämukavana ensi kaudella käyttöön tulevien V6-moottoreiden toimittamista McLarenille vuonna 2014. Brittitalli siirtyy kaudella 2015 Hondan asiakkaaksi.
Wolff myöntää, että wokingilaistallilla on potentiaalisesti tilaisuus hyödyntää Mercedekseltä opittuja asioita kilpailunvastaisesti.
– Moottoreiden toimittaminen McLarenille yhden vuoden lisää ei ole erityisen mukava tilanne, Wolff sanoi itävaltalaiselle Kleine Zeitung -sanomalehdelle.
– Mutta olen luottavainen, että McLaren tulee noudattamaan sopimuksen ehtoja, eikä jaa mitään dataa [Hondan kanssa].
V6-moottorit nykyisiä halvempia pidemmällä aikavälillä
Uusien moottoreiden selvästi korkeammista hinnoista ainakin aluksi Wolff ei ollut huolissaan. Mies sanoo käyttökulujen olevan matalemmat kuin nykyisillä V8-koneilla. – [V6-moottoreiden] pidempi elinkaari ja matalampi kulutus tekevät niistä halvempia ajan myötä.LUE MYÖS:
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus