Kimi Räikkönen: ”Emme ole ykkösenä sarjassa – emme voi olla liian iloisia”

Tällä hetkellä kuljettajien pistetilanteessa toisena oleva Lotuksen suomalaiskuski Kimi Räikkönen valmistautuu viikonloppuna käytävään Monacon F1-kilpailuun.
Kuljettajien puolella Räikkönen on neljän pisteen päässä kärjessä olevasta Red Bullin Sebastian Vettelistä, joka on kerännyt kauden ensimmäisistä viidestä kilpailusta 89 pistettä.
Kun ykkössija ei ole hallussa, ei Kimikään hymyile liikoja.
– Kun emme ole ykkösenä sarjassa, niin emme voi olla liian iloisia. Toki ei tilanne ole mikään painajainen, mutta tässä on vielä paljon kisoja jäljellä joissa voi sattua ihan mitä vaan, Räikkönen tuumaa sarjan verkkosivuilla.
– Monaco on erilainen haaste, joten saa nähdä mitä tänä vuonna tapahtuu siellä.
Viime kaudella Lotuksen osalta Monacon kisa meni pahasti pieleen. Räikkönen jäi sijalle yhdeksän ja tallikaveri Romain Grosjean keskeytti jo nopeati lähdön jälkeen kolaroinnin takia.
– Emme voi tehdä sellaisia virheitä nyt kuin teimme viimeksi. Moni asia meni mönkään silloin ja joskus käy niin, mutta tärkeintä on oppia niistä ja välttää niiden virheiden toistamista, Räikkönen pohtii.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Oscar Piastri on jo tehnyt F1-ennätyksen
- Brasilialaiskuski tulossa Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Useita uusia kisoja tyrkyllä Formula ykkösiin
- Red Bull vahvisti Max Verstappenin tilanteen
- Tulevasta F1-kalenterista paljastuksia
- Max Verstappen antoi Mersulle rukkaset
- Näin näet Suomen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Max Verstappen oli raivoissaan
- Lando Norris oli hyvä häviäjä – ei marmatusta
- Oscar Piastri näytti Lando Norrisille kaapin paikan
- Valtteri Bottaksesta herkullinen väite
- Brasilialaiskuski tulossa Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Valtteri Bottas palaa F1-kilpakuljettajaksi
- Max Verstappen antoi Mersulle rukkaset
- Max Verstappen oli raivoissaan
- Red Bull vahvisti Max Verstappenin tilanteen
- McLaren vastasi Max Verstappenille eturivillä
- Mercedes-pomo kommentoi hurjia huhuja Max Verstappenista
- Oscar Piastri dominoi Span avaussessiota
- Lando Norris oli hyvä häviäjä – ei marmatusta