Hamilton: Voisin ajaa Alonson tai Vettelin tallikaverina

Lewis Hamilton ei usko, että kauden 2007 kaltaisia ongelmia olisi tiedossa, mikäli hän ja Fernando Alonso ajaisivat jälleen samassa tallissa.
Molempien ollessa samaan aikaan McLarenilla, jopa tallin silloinen autoritäärinen päällikkö Ron Dennis oli kovilla kaksikon pitämisessä kurissa. Vastaavaa ei nyt tapahtuisi, Hamilton vakuuttaa.
– Nyt kun olen vanhempi, olen varma, että meillä olisi erilainen suhde. Tiukkoja hetkiä tulisi yhä vastaan, koska olemme molemmat nopeita ja olisimme hyvin lähellä toisiamme, mutta me molemmat olemme kypsyneet paljon kuljettajina, britti sanoi Daily Mail -lehdelle.
– Minä olen paljon parempi pitämään huolta suhteistani tallikavereihini nykyisin. Se riippuu kuljettajista.
– Laitapa Sebastian [Vettel] ja Fernando samaan talliin, niin talli ongelmissa saman tien. Kemia olisi…, Hamilton jätti lauseen kesken.
Omalta osaltaan Mercedes-kuskilla ei olisi ongelmaa ajaa Vettelinkään aisaparina. 2013 Malesian GP:n kaltaisia ohituskohuja hän ei päästäisi tosin tapahtumaan.
– Minusta tuntuu, että voisin jopa ajaa Sebastianin kanssa. En vain laskisi moottoritehoja, Hamilton virkkoi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Oscar Piastri on jo tehnyt F1-ennätyksen
- Brasilialaiskuski tulossa Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Useita uusia kisoja tyrkyllä Formula ykkösiin
- Red Bull vahvisti Max Verstappenin tilanteen
- Tulevasta F1-kalenterista paljastuksia
- Max Verstappen antoi Mersulle rukkaset
- Näin näet Suomen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Max Verstappen oli raivoissaan
- Lando Norris oli hyvä häviäjä – ei marmatusta
- Oscar Piastri näytti Lando Norrisille kaapin paikan
- Valtteri Bottaksesta herkullinen väite
- Valtteri Bottas palaa F1-kilpakuljettajaksi
- Brasilialaiskuski tulossa Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Max Verstappen antoi Mersulle rukkaset
- Mercedes-pomo kommentoi hurjia huhuja Max Verstappenista
- Max Verstappen oli raivoissaan
- McLaren vastasi Max Verstappenille eturivillä
- Red Bull vahvisti Max Verstappenin tilanteen
- Oscar Piastri dominoi Span avaussessiota
- Kaisa Mäkäräinen ja Marcus Grönholm ajavat Jyväskylässä