Caterham yritti pakokaasutemppua 2012 – ”Olemme oppineet kantapään kautta”

Caterham-pomo Tony Fernandes on kertonut, että tallin vaikeudet nousta mukaan taisteluun alimmista pistesijoista sen ensimmäisten reilun kolmen kauden aikana on johtunut suurelta osin viime kaudella tehdystä huonosta kehityspäätöksestä.
– Viime vuosi oli todellinen pettymys. Oletin, että tänä vuonna me olisimme ehdottomasti keskikastissa, ja olisimmekin olleet, ellemme olisi sössineet viime vuonna, Fernandes sanoi Sky Sportsin mukaan.
– Kun [aerojohtaja] John Iley tuli meille viime vuonna, me yritimme olla hiukan liian nokkelia pakokaasun syöttämisessä diffuusoriin ja tyrimme siinä. Jos olisimme jatkanet normaalilla kehitysputkella, olisimme varmaankin keskikastissa nyt. Olemme siis saaneet oppia kantapään kautta.
Tällä hetkellä työ tehtaalla tuottaa jälleen tuloksia, Fernandes sanoo.
– Joka viikko me löydämme nyt merkittävää kasvua [aerotehokkuudessa] tuulitunnelista – päinvastoin kuin kahtena ensimmäisenä vuotena, jolloin kasvu ei ollut kovin aggressiivista.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Brasilialaiskuski tulossa Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Useita uusia kisoja tyrkyllä Formula ykkösiin
- Red Bull vahvisti Max Verstappenin tilanteen
- Tulevasta F1-kalenterista paljastuksia
- Max Verstappen antoi Mersulle rukkaset
- Näin näet Suomen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Max Verstappen oli raivoissaan
- Lando Norris oli hyvä häviäjä – ei marmatusta
- Oscar Piastri näytti Lando Norrisille kaapin paikan
- McLaren vastasi Max Verstappenille eturivillä
- Valtteri Bottaksesta herkullinen väite
- Valtteri Bottas palaa F1-kilpakuljettajaksi
- Max Verstappen antoi Mersulle rukkaset
- Mercedes-pomo kommentoi hurjia huhuja Max Verstappenista
- Max Verstappen oli raivoissaan
- McLaren vastasi Max Verstappenille eturivillä
- Red Bull vahvisti Max Verstappenin tilanteen
- Oscar Piastri dominoi Span avaussessiota
- Kaisa Mäkäräinen ja Marcus Grönholm ajavat Jyväskylässä
- Lando Norris oli hyvä häviäjä – ei marmatusta