Bernie Ecclestone: ”Kuljettajien on nykyisin käytettävä aivojaan”

F1-sarjan kaupallisten oikeuksien haltija Bernie Ecclestone on ottanut kantaa Kanadan GP:stä alkaen tehtäviin muutoksiin renkaissa.
Pirellin kumit ovat olleet kovilla alkukauden renkaille haastavilla radoilla ja yhtiö ilmoitti tekevänsä seoksiin muutoksia, joiden pitäisi vähintäänkin varmistaa, että kulutuspinta ei irtoa arvaamattomasti renkaan rakenteesta. 82-vuotias ei kyseenalaista päätöstä, mutta antaa täyden tukensa rengastoimittajan toimintafilosofialle.
– Minä pyysin Pirelliä valmistamaan renkaat, jotka eivät kestäisi puolta kisasta. Me tarvitsemme enemmän pysähdyksiä, minkä he tarjosivatkin, Ecclestone kertoi sarjan kotisivulla.
– On hyvin, hyvin vaikeaa ennakoida, kestävätkö renkaat 15 tai 20 prosenttia kisasta, koska jokainen rata on erilainen; meillä on hyvin erilaisia lämpötiloja, autot ovat erilaisia ja kuljettajien ajotyyli on erilainen.
F1-pomo muistutti, että autoja on jouduttu säästämään aiemminkin lajin historiassa. Säästettävä elementti on vain muuttunut. Mitä tulee epäilyksiin siitä, että Pirelli ei pystyisi tuottamaan kestävämpiä renkaita, Ecclestone lyttää väitteet.
– [1970 ja 1980 -luvuilla] suurin huolenaihe oli vaihdelaatikon ja jarrujen säästäminen – ei renkaat. Pääsimme siitä eroon, eikä kuljettajien enää tarvinnut huolehtia mistään. Nyt heidän on jälleen käytettävä aivojaan ja mietittävä, kuinka voittaa kisa.
– Kaikkein helpointa Pirellille olisi tuottaa renkaat, jotka kiinnitettäisiin kauden ensimmäisessä kisassa ja otettaisiin pois viimeisessä. Se olisi helppoa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Oscar Piastri on jo tehnyt F1-ennätyksen
- Brasilialaiskuski tulossa Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Useita uusia kisoja tyrkyllä Formula ykkösiin
- Red Bull vahvisti Max Verstappenin tilanteen
- Tulevasta F1-kalenterista paljastuksia
- Max Verstappen antoi Mersulle rukkaset
- Näin näet Suomen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Max Verstappen oli raivoissaan
- Lando Norris oli hyvä häviäjä – ei marmatusta
- Oscar Piastri näytti Lando Norrisille kaapin paikan
- Valtteri Bottaksesta herkullinen väite
- Valtteri Bottas palaa F1-kilpakuljettajaksi
- Brasilialaiskuski tulossa Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Max Verstappen antoi Mersulle rukkaset
- Mercedes-pomo kommentoi hurjia huhuja Max Verstappenista
- Max Verstappen oli raivoissaan
- Red Bull vahvisti Max Verstappenin tilanteen
- McLaren vastasi Max Verstappenille eturivillä
- Oscar Piastri dominoi Span avaussessiota
- Lando Norris oli hyvä häviäjä – ei marmatusta