Wurz: Webber kakkoskuljettaja – ”Kahdeksannumeroinen palkka kivun lievittämiseksi”

Alex Wurz uskoo, että Mark Webberin olisi syytä hyväksyä, että hän on kakkoskuljettaja Red Bull -tallissa.
Itävaltalainen sanoo, että ilman moottoritehon vähentämistä tallin pyynnöstä, Webber olisi voittanut Malesian GP:n ”99,9% todennäköisyydellä” Sebastian Vettelin sijasta.
Kun Vettel sitten vastoin ohjeita ohitti aussin, talli ei tehnyt elettäkään käskeäkseen saksalaista antamaan sijoituksensa takaisin Webberille, Wurz muistuttaa.
– Hänellä [Webber] on kahdeksannumeroinen palkka kivun lievittämiseksi, ex-kuski vastasi kysyttäessä, että kuinka vaikeaa urheilijalle on hyväksyä kakkoskuljettajan asema.
– Jos hän uskoo, että häntä palveltaisiin paremmin toisessa tallissa, hänen tulisi lähteä. Uskoisin, että hän kaikesta huolimatta tulee nielemään katkeran kalkin.
– Hän on yhä tallissa, jossa hän voi juhlia menestystä. Jos hän on onnekas ja Vettel kärsii vioista, hän saattaisi kyetä jopa taistelemaan mestaruudesta. Muussa tapauksessa hän soittelee toista viulua, tekee mukavat tienestit ja on yksi estradin tähdistä – helppoa!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Brasilialaiskuski tulossa Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Useita uusia kisoja tyrkyllä Formula ykkösiin
- Red Bull vahvisti Max Verstappenin tilanteen
- Tulevasta F1-kalenterista paljastuksia
- Max Verstappen antoi Mersulle rukkaset
- Näin näet Suomen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Max Verstappen oli raivoissaan
- Lando Norris oli hyvä häviäjä – ei marmatusta
- Oscar Piastri näytti Lando Norrisille kaapin paikan
- McLaren vastasi Max Verstappenille eturivillä
- Valtteri Bottaksesta herkullinen väite
- Valtteri Bottas palaa F1-kilpakuljettajaksi
- Max Verstappen antoi Mersulle rukkaset
- Brasilialaiskuski tulossa Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Mercedes-pomo kommentoi hurjia huhuja Max Verstappenista
- Max Verstappen oli raivoissaan
- McLaren vastasi Max Verstappenille eturivillä
- Red Bull vahvisti Max Verstappenin tilanteen
- Oscar Piastri dominoi Span avaussessiota
- Kaisa Mäkäräinen ja Marcus Grönholm ajavat Jyväskylässä