Valtteri Bottas: ”Päivä ei ollut huono”

Williams-talli oli perjantain toisissa harjoituksissa Bahrainissa yhä pari sekuntia kärkeä jäljessä nopeimmissa kierroksissa. Talli kertoo päivän kuluneen pääosin aerotestien parissa, millä pyritään ratkaisemaan autoa vaivaavat ajettavuus- ja suorituskykyongelmat.
Suomalaiskuljettaja Valtteri Bottas oli jokseenkin luottavaisella tuulella viikonlopun jatkon kannalta.
– Päivä ei ollut huono meille. Saimme koottua arvokasta dataa ensimmäisessä sessiossa arvioidaksemme, mihin suuntaan auton kehittämistä tulee jatkaa.
– Toisessa sessiossa teimme pidempiä vetoja keskikovilla renkailla ja käymme nyt datan läpi nähdäksemme, missä voimme parantaa, sillä renkaiden kuluminen, erityisesti takarenkaiden, on raskasta täällä.
Tallikaveri Pastor Maldonado, joka oli Bottasta hitaampi aamulla, mutta nopeampi iltapäivällä, sanoo aika-ajonopeuden olevan täälläkin heikkous.
– Meidän vauhti lyhyillä stinteillä ei ole aivan yhtä vahva, mutta raskaammalla polttoainelastilla ja kuluneilla renkailla auto tuntui paremmalta. Tätä me odotimmekin, joten jatkamme puristamista huomenna.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Oscar Piastri on jo tehnyt F1-ennätyksen
- Brasilialaiskuski tulossa Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Useita uusia kisoja tyrkyllä Formula ykkösiin
- Red Bull vahvisti Max Verstappenin tilanteen
- Tulevasta F1-kalenterista paljastuksia
- Max Verstappen antoi Mersulle rukkaset
- Näin näet Suomen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Max Verstappen oli raivoissaan
- Lando Norris oli hyvä häviäjä – ei marmatusta
- Oscar Piastri näytti Lando Norrisille kaapin paikan
- Valtteri Bottaksesta herkullinen väite
- Valtteri Bottas palaa F1-kilpakuljettajaksi
- Brasilialaiskuski tulossa Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Max Verstappen antoi Mersulle rukkaset
- Max Verstappen oli raivoissaan
- Red Bull vahvisti Max Verstappenin tilanteen
- McLaren vastasi Max Verstappenille eturivillä
- Mercedes-pomo kommentoi hurjia huhuja Max Verstappenista
- Oscar Piastri dominoi Span avaussessiota
- Lando Norris oli hyvä häviäjä – ei marmatusta