Ron Dennis kiistää jyrkästi saksalaislehden väitteen

Ron Dennis on kiistänyt perjantaina saksalaisen Auto Motor und Sport -lehden esittämän väitteen, että hänet olisi alennettu McLaren-konsernin hallituksen puheenjohtajan tehtävästä hallituksen jäseneksi, ja sanoo, että hänellä on yhä sama äänioikeus hallituksessa kuin tähänkin mennessä. Asiasta kertoo BBC.
Dennis kiistää myös, että hänen asemansa McLarenilla olisi ylipäätään uhattuna autoyhtiön tuloskunnon ansiosta. Auto Motor und Sport väitti, että McLarenin suuromistaja Mumtalakat olisi pettynyt sijoituksensa kannattavuuteen.
Tammikuussa Dennisin rooli muuttui sikäli, että hän jätti McLarenin operatiiviseen johdon, mutta muutoksesta oltiin sovittu jo hänen vuonna 2010 voimaan tulleessa sopimuksessaan.
F1-legenda vakuutti, että hän tulee jatkamaan nykyisessä työssään 2014 päättyvän sopimuksensa loppuun asti ja hyvinkin mahdollisesti pidempään.
Mies kuitenkin myönsi, että tiettyjä riitoja hallitustasolla on ollut. Vakavista konflikteista ei ole kuitenkaan kyse.
– Hallituksissa ympäri maailmaa on aina asioita, joista keskustellaan. Jotkut ihmiset ovat samaa mieltä, toiset eivät. Ei ole yhtään mitään syytä epäillä, että roolini yhtiössä muuttuisi sen lisäksi, mitä tammikuussa tapahtui sopimukseni puitteissa, Dennis sanoi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Oscar Piastri on jo tehnyt F1-ennätyksen
- Brasilialaiskuski tulossa Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Useita uusia kisoja tyrkyllä Formula ykkösiin
- Red Bull vahvisti Max Verstappenin tilanteen
- Tulevasta F1-kalenterista paljastuksia
- Max Verstappen antoi Mersulle rukkaset
- Näin näet Suomen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Max Verstappen oli raivoissaan
- Lando Norris oli hyvä häviäjä – ei marmatusta
- Oscar Piastri näytti Lando Norrisille kaapin paikan
- Valtteri Bottaksesta herkullinen väite
- Valtteri Bottas palaa F1-kilpakuljettajaksi
- Brasilialaiskuski tulossa Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Max Verstappen antoi Mersulle rukkaset
- Mercedes-pomo kommentoi hurjia huhuja Max Verstappenista
- Max Verstappen oli raivoissaan
- McLaren vastasi Max Verstappenille eturivillä
- Red Bull vahvisti Max Verstappenin tilanteen
- Oscar Piastri dominoi Span avaussessiota
- Kaisa Mäkäräinen ja Marcus Grönholm ajavat Jyväskylässä