Perjantain nopein Kimi Räikkönen: ”Tein itse asiassa virheen”

Lotuksen viikonloppu alkoi enemmän kuin myönteisissä merkeissä Bahrainissa Kimi Räikkösen oltua perjantain nopein kuljettaja harjoituksissa. Räikkönen otti pohja-ajan toisessa sessiossa.
Kuten tavallista, MM-sarjan kakkonen ei tee asiasta isoa numeroa, mutta myöntää, että ”päivä ei ollut huono”.
– On mukava olla nopein, mutta koskaan ei tiedä, mitä muut tekevät. Me vain pitäydymme omassa ohjelmassamme, emmekä mieti liikaa, mitä muuta radalla tapahtuu, Räikkönen kommentoi päiväänsä.
– Tein itse asiassa virheen viimeisessä mutkassa nopeimmalla kierroksellani, joten vauhtia on löydettävissä lisääkin. On aika konstikasta saada säädöt täällä osumaan oikein ja tuuli voi tehdä isoja muutoksia.
– Päivä ei ollut huono; kaikki ei ole vielä ihan niin kuin toivoisimme, mutta olemme kohtuullisen nopeita, joten täytyy katsoa, mitä voimme tehdä tästä eteenpäin.
Ratatoimenjohtaja Alan Permane odottaa jälleen menestyksekästä aika-ajoa tallille lauantaina. Edellisessä Kiinan kisassa tuloksena oli toinen lähtöruutu.
– Perjantai oli melko tavanomainen meille, mikä on mukava tapa aloittaa viikonloppu. Me tarkastelimme säätöjä aamulla ennen kuin siirryimme pidempiin vetoihin, eikä ongelmia tai keskeytyksiä ohjelmassa esiintynyt.
– Me pystyimme puskemaan molemmilla rengasseoksilla melko hyvin kuumissa olosuhteissa ja pääsääntöisesti autot ovat hyvin balanssissa.
– Romain [Grosjean] ajaa uudella alustalla ja on kaiken kaikkiaan tyytyväinen autoon, joten odotamme jännittävää aika-ajosessiota huomenna.
Katso päivän kuvat Sakhirista ylhäältä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Oscar Piastri on jo tehnyt F1-ennätyksen
- Brasilialaiskuski tulossa Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Useita uusia kisoja tyrkyllä Formula ykkösiin
- Red Bull vahvisti Max Verstappenin tilanteen
- Tulevasta F1-kalenterista paljastuksia
- Max Verstappen antoi Mersulle rukkaset
- Näin näet Suomen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Max Verstappen oli raivoissaan
- Lando Norris oli hyvä häviäjä – ei marmatusta
- Oscar Piastri näytti Lando Norrisille kaapin paikan
- Valtteri Bottaksesta herkullinen väite
- Valtteri Bottas palaa F1-kilpakuljettajaksi
- Brasilialaiskuski tulossa Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Max Verstappen antoi Mersulle rukkaset
- Mercedes-pomo kommentoi hurjia huhuja Max Verstappenista
- Max Verstappen oli raivoissaan
- Red Bull vahvisti Max Verstappenin tilanteen
- McLaren vastasi Max Verstappenille eturivillä
- Oscar Piastri dominoi Span avaussessiota
- Kaisa Mäkäräinen ja Marcus Grönholm ajavat Jyväskylässä