Mercedes-pomo tallimääräyksestä: ”Päätöksiä ei tehdä komiteassa”

Malesian kisassa kohua aiheuttanut Mercedeksen Nico Rosbergille antama määräys pysyä Lewis Hamiltonin takana kisan lopussa, ei ollut mieluinen teko tallipäällikkö Ross Brawnille, hän sanoo.
Brawn kielsi tiimiradiossa jyrkästi saksalaista haastamasta tallikaveriaan, ja perustelee päätöstä nyt teknisillä riskeillä.
– En pitänyt määräysten antamisesta, sillä se ei kuuluu urheilulliseen luonteeseeni. Minusta talli on osoittanut toistuvasti menneisyydessä, että me annamme mieluusti kuljettajiemme kilpailla toisiaan vastaan, Brawn sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.
– [Mutta] teknisestä näkökulmasta olisi näyttänyt äärimmäisen hölmöltä, mikäli molemmista autoistamme olisi loppunut polttoaine.
Kisan jälkeen päätöksestä esittivät kritiikkiä mediassa Mercedes-pomot Niki Lauda sekä Toto Wolff. Brawn muistuttaa, että kilpatiimi on vastuussa reagoimisesta tapahtumiin kisassa lyhyellä varoitusajalla.
– Minun oli tehtävä päätös varikkomuurilla. Niki ja Toto eivät välttämättä olleet samaa mieltä kanssani, mutta minulla oli kaikki tarvittava tieto.
– Jonkun on tehtävä nämä päätökset. Niitä ei voi tehdä ryhmässä tai komiteassa. Aikaa sille ei ole.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat