Kimi Räikkönen sanoo autonsa toimivan hyvin, kuten hänen aika-ajotuloksensa lauantaina Kiinassa osoitti. Toinen ruutu voi tarkoittaa ainoastaan voittotaistelua ja suomalainen on luottavainen.

– Tämä on paras aika-ajoni tässä tallissa, mikä on hyvä juttu, mutta tietenkin jokainen aina haluaa olla paalulla. Viikonloppu on ollut tähän mennessä aika hankala ja meillä on ollut muutamia pieniä ongelmia säätöjen kanssa, mutta aina on vaikeaa saada auto juuri sellaiseksi kuin sen haluaa ja se vaikuttaa nyt toimivan hyvin, Räikkönen sanoi.

– Renkaat tulevat tietenkin olemaan kysymysmerkki huomenna – jotkut aloittavat kovemmalla seoksella, mutta me valitsimme strategian, jonka uskomme toimivan parhaiten.

– Toivottavasti voimme hallita kulumista hyvin, kuten tähän mennessä tällä kaudella, ja ajaa hyvän kisan.

Tavoitteena kaksi podiumia

Ratatoimenjohtaja Alan Permane totesi, että tavoitteena on huomenna kaksi palkintokorokesijoitusta Romain Grosjeaninkin aloittaessa hienosti ruudusta kuusi.

– Me olemme luonnollisestikin erittäin tyytyväisiä tulokseen tänään. Kimillä on ollut hyvä tuntuma autossa hyvin pitkälti läpi koko viikonlopun, joskaan ei aivan yhtä hyvä tänä aamuna tehtyämme pienen muutoksen säätöihin. Me kuitenkin korjasimme sen ja hän palasi sille tasolle, jossa halusimme hänen olevan.

– Me olemme tehneet kaiken tarvittavan valmistelun kisaa varten, joten me tiedämme tilanteemme molempien rengasseosten osalta. Me olemme aika luottavaisia strategiastamme ja odotamme erittäin vahvaa kisaa.

– Ruuduista 2 ja 6 kaikki on mahdollista. Me tulemme totisesti puskemaan molempien kuljettajien osalta podiumtulosta ja toista heistä ylimmälle korokkeelle.

Katso päivän kuvat Shanghaista ylhäältä.