Hamilton listasi suosikkeja – Alonso ja Räikkönen iskussa

Mercedeksen Lewis Hamilton, joka Kiinan GP:ssä otti jo kauden toisen podiumsijoituksensa, uskoo olevansa yksi mestaruudesta taistelevista kuljettajista tänä vuonna.
Hamiltonin siirtoa suurtalli McLarenilta vaikeuksissa olleelle Mercedekselle kummasteltiin viime vuonna ympäri maailmaa, mutta päätös on osoittautunut oikeaksi.
– Minulla on ehdottomasti sellainen tunne tällä hetkellä [että olen mestaruustaistossa]. Mutta minä en keskity mestaruuden miettimiseen tällä hetkellä. Tarvitsee vain katsoa, mitä Nicolle [Rosberg] tapahtui, Hamilton sanoi viitaten tallikaverin keskeytykseen Kiinassa Mersun kallistuksenvakaajan petettyä.
– Hän ei ajanut maaliin, mikä voi tapahtua itsellenikin milloin tahansa. Se voi tapahtua kenelle tahansa.
Kärjessä kuljettajien pistetaulukossa on tuttuun tapaan Red Bullin Sebastian Vettel, mutta Hamilton on vakuuttunut myös kahden seuraavan kuljettajan alkukaudesta.
– Fernando [Alonso] ei ajanut maaliin viimeistä edeltäneessä kisassa, mutta on muulloin hankkinut suuria pistemääriä ja näyttää vahvalta. Sitten tietenkin mukana on Kimi [Räikkönen] ja yksi fantastinen suoritus lisää Lotukselta. Heillä on luotettava auto ja Kimi on iskussa ja hoitaa homman, mikä ei ole yllätys minulle.
– Me roikumme mukana juuri ja juuri tällä hetkellä, mutta me teemme työmme myös.
Lähde: Sky Sports
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Oscar Piastri on jo tehnyt F1-ennätyksen
- Brasilialaiskuski tulossa Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Useita uusia kisoja tyrkyllä Formula ykkösiin
- Red Bull vahvisti Max Verstappenin tilanteen
- Tulevasta F1-kalenterista paljastuksia
- Max Verstappen antoi Mersulle rukkaset
- Näin näet Suomen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Max Verstappen oli raivoissaan
- Lando Norris oli hyvä häviäjä – ei marmatusta
- Oscar Piastri näytti Lando Norrisille kaapin paikan
- Valtteri Bottaksesta herkullinen väite
- Valtteri Bottas palaa F1-kilpakuljettajaksi
- Brasilialaiskuski tulossa Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Max Verstappen antoi Mersulle rukkaset
- Mercedes-pomo kommentoi hurjia huhuja Max Verstappenista
- Max Verstappen oli raivoissaan
- Red Bull vahvisti Max Verstappenin tilanteen
- McLaren vastasi Max Verstappenille eturivillä
- Oscar Piastri dominoi Span avaussessiota
- Lando Norris oli hyvä häviäjä – ei marmatusta