Fasaani jäi jumiin Volkkariin – ”Uskomattoman onnekas, olen yhä ällistynyt”
Kuva: Getty Images
Fasaani jäi jumiin upouuden Volkswagen Golfin moottorin jäähdytinritilän taakse Skotlannissa torstaina.
Pelastustyöntekijä kertoi olevan ”ällistynyt” siitä, miten lintu oli ylipäätään joutunut sinne. Tapauksesta kertoo Herald Scotland -sanomalehti maanantaina.
Auton omistaja Derek Wilkinson osui eläimeen ajaessaan Longniddryn kylän läpi, mutta oletti tappaneensa linnun. Tunteja myöhemmin viedessään roskia ulos kodistaan, edinburghilaismies huomasi sulkia törröttävän autonsa nokasta.
– Fasaani on uskomattoman onnekas ollessaan yhä elossa ja minä olen yhä ällistynyt siitä, miten se pääsi ritilän taakse, sanoi pelastushenkilöstön edustaja Steph Grant.
– Derek kertoi käsittäneensä, että hän osui lintuun vahingossa, mutta tilaisuutta pysähtyä tien viereen ei ollut. Isku oli niin kova, että hän oletti sen kuolleen.
– [Pelastustyöntekijät] poistivat koko ritilän vapauttaakseen fasaanin. Uskomme, että hän [lintu] oli ansassa kaikkiaan noin viisi ja puoli tuntia. Uskomatonta oli, että hänen ainoa vammansa oli kevyt ruhje toisen silmänsä ympärillä.
Fasaani otettiin tutkittavaksi paikalliselle villieläinklinikalle, jossa varmistettiin, että se ei ollut kärsinyt sisäisiä vammoja. Linnun todettiin olevan täysin kunnossa ja se on nyt päästetty vapauteen.
LUE MYÖS:
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Valtteri Bottas antoi karun arvion Cadillacin tilanteesta
- MM-rallin tuloksiin muutoksia – Sami Pajari hyötyi rangaistuksista
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Itävallan GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- EK16: Rajua draamaa voittotaistelussa – Thierry Neuvillelle kaksi rengasrikkoa
- EK15: Huima voittotaistelu käynnissä – Hyundai-kuskille murskaava takaisku
- Max Verstappenin pinna paloi – näytti George Russellille keskisormea
- Valtteri Bottas väläytti vauhtiaan – sitten auto roihahti liekkeihin
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Maailman huiput jäivät nuolemaan näppejään Yhdysvalloissa – suomalaiskuski juhli uransa suurinta voittoa
- Oliver Solberg ajoi jälleen ulos – MTV:n asiantuntija: ”Täysin anteeksiantamatonta”
- Valtteri Bottas nimesi suurimman ongelmansa Cadillacin ratissa
- Toyota lähettää Ott Tänakin Rooman EM-ralliin Rally2-autolla
- Max Verstappenin pinna paloi – näytti George Russellille keskisormea
- Robin Räikkönen: ylivoimainen näytös!
- Jättihuhu: Max Verstappen vaihtamassa McLarenille?
- Kova F1-huhu: Red Bullin suojatti nousemassa kuninkuusluokkaan
- Valtteri Bottas väläytti vauhtiaan – sitten auto roihahti liekkeihin