Ex-kuski: Tässä Räikkösen menestyksen salaisuus – ”Tällä hetkellä kaikki kaikessa”

Entinen F1-kuljettaja Christian Klien pitää kevään perusteella Lotusta Red Bullin selkeästi kovimpana haastajana kuluvalla kaudella.
Saksalaiselle SportRadio360:lle puhunut Klien kehuu erityisesti Kimi Räikkösen suorituksia alkukaudesta.
– Hän on erinomainen kuljettaja, joka viime vuoden tapaan ei tee virheitä juuri ollenkaan. Se oli syynä hänen varsin korkealle sijoitukselleen 2012, Klien kertoi.
Räikkösen suorituskyky kisoissa on 30-vuotiaan mukaan äärimmäisen korkea, mutta parannettavaa olisi lauantaina, ex-kuski sanoo.
– He eivät ole kenties aivan yhtä vahvoja [aika-ajoissa] kuin Red Bull, Ferrari ja Mercedes.
– [Mutta] he ovat rakentaneet auton, joka on erittäin hellä renkaille, ja se on tällä hetkellä formula ykkösissä kaikki kaikessa. Lotus tulee näyttämään erittäin vahvalta tällä kaudella.
Lotuksen päinvastaisista vakuutteluista huolimatta kaikki eivät usko tallin pystyvän kuitenkaan vastaamaan isompien tallien kehitysvauhtiin. Mikä on Klienin näkemys asiasta?
– Suurempien budjettiensa ansiosta Red Bull, Ferrari ja Mercedes ovat arvioni mukaan vahvempia, itävaltalainen myöntää.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Tässä ovat kaikki kauden 2025 F1-autot ja kuljettajat – kilpurit julki ennennäkemättömällä tavalla
- F1-tähdeltä kannanotto FIA:n naurettavaan sääntöuudistukseen
- FIA:n tiukalle kiroilusäännölle ensimmäinen rikkoja – rallitähdelle tärähti jättisakot
- Elfyn Evans rykäisi jättipotillaan karkumatkalle – tässä rallin MM-sarjan pistetilanteet
- Kalle Rovanperälle raju pettymys Ruotsissa – ”Ei meidän puolesta hirveästi kerrottavaa”
- McLaren paljasti ensimmäisenä uuden F1-autonsa
- Valtteri Bottaksella ja Mercedeksellä herrasmiessopimuksesta – ”En usko heidän estävän minua”
- Näin näet Ruotsin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Katso video – Brad Pittin tähdittämästä F1-elokuvasta esimakua
- FIA uhkaa tehdä tympeän muutoksen F1-sarjaan