F1-avainhenkilö muistelee yllättävää paluuta: ”Sain puhelun Red Bullilta”
Kuva: Getty Images
Yksi puhelinsoitto voi muuttaa kaiken ja näin kävi Toro Rosson nykyiselle tekniselle johtajalle.
James Key valmistautui aloittamaan täysin uuden elämän työskenneltyään Formula ykkösissä 15 vuotta. Key järkytti F1-maailmaa jättämällä tehtävänsä Sauberilla yllättäen vain viikkoja ennen kauden 2012 alkua helmikuussa.
Key otti tuolloin vastaan työn Lotus Carsilla ja halusi keskittyä perheeseensä. Mutta jo samana vuonna syyskuussa hän palasi yllättäen F1-kuvioihin ja tällä kertaa Toro Rosson leipiin.
– Minulla oli suunnitelma, joka koski perhettäni ja uraani. Mutta sitten… yhdennellätoista hetkellä eli erittäin myöhään, sain puhelun Red Bullilta, Key muistelee F1Newsille.
– Se tapahtui odottamatta. Täytyy myöntää, että minun täytyi istua alas ja ajatella. Päätös ei ollut helppo. Mutta loppujen lopuksi Toro Rosson ehdotuksessa oli myös perheeseeni liittyviä etuja.
– Neuvottelut sujuivat myönteisesti. Sain nopeasti käsityksen, että he haluavat juuri minut. Ja pidän siitä roolista, jota minulle tarjottiin. Se on juuri sitä, mitä haluan tehdä Formula ykkösissä ja siksi päätin hyväksyä tarjouksen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi
- Formula 1 – kausi 2026
- MM-ralli – kausi 2026
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- IS: Manageri paljasti uutta tietoa Kalle Rovanperän tilanteesta
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Yllätysuutinen! Täysin uusi kuljettaja rallin MM-sarjaan
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen