Alonsoa hiillostettiin aika-ajotappioista Massalle

Fernando Alonso jäi tallikaverinsa Felipe Massan taakse aika-ajoissa lauantaina jo neljännen perättäisen kerran. Kaksikko aloittaa huomisen Malesian GP:n ruuduista kaksi ja kolme.
Tallin ykköskuljettaja Alonso vakuutti lauantaina lehdistötilaisuudessa Malesiassa, että brassin nousu ei ole yllättävää, huolestuttavaa eikä varsinkaan huono uutinen.
– Olen kilpaillut moottoriurheilussa nyt 27 vuotta – olen tulossa vanhaksi – joten kerta ei ole ensimmäinen kun meillä on ollut tiukkaa kilpailua. Oli hyvin tiukkaa myös viimeiset kolme vuotta, mutta tiedän, että se ei näyttänyt siltä, koska tulosten valossa Felipellä oli huonoa onnea: joitain onnettomuuksia ja mekaanisia ongelmia, Alonso sanoi.
Alonso ennakoi, että alkaneella kaudella kaksikon erot ovat kenties entistäkin pienemmät, mutta lisäsi, että aika-ajotulokset eivät ratkaise.
– Viimeisissä kaksissa aika-ajoissa [tällä kaudella] olimme [Massan] takana lähtöruudukossa, mutta koska pisteitä ei jaeta lauantaisin, tulemme työskentelemään sunnuntaita varten.
– [Massan suoritustaso] on paras mahdollinen uutinen tallille, koska me tarvitsemme kilpailua kahden kuljettajan välillä ja me tulemme puskemaan toisemme rajoillemme.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Oscar Piastri on jo tehnyt F1-ennätyksen
- Brasilialaiskuski tulossa Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Useita uusia kisoja tyrkyllä Formula ykkösiin
- Red Bull vahvisti Max Verstappenin tilanteen
- Tulevasta F1-kalenterista paljastuksia
- Max Verstappen antoi Mersulle rukkaset
- Näin näet Suomen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Max Verstappen oli raivoissaan
- Lando Norris oli hyvä häviäjä – ei marmatusta
- Oscar Piastri näytti Lando Norrisille kaapin paikan
- Valtteri Bottaksesta herkullinen väite
- Valtteri Bottas palaa F1-kilpakuljettajaksi
- Brasilialaiskuski tulossa Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Max Verstappen antoi Mersulle rukkaset
- Max Verstappen oli raivoissaan
- Red Bull vahvisti Max Verstappenin tilanteen
- McLaren vastasi Max Verstappenille eturivillä
- Mercedes-pomo kommentoi hurjia huhuja Max Verstappenista
- Oscar Piastri dominoi Span avaussessiota
- Lando Norris oli hyvä häviäjä – ei marmatusta