Alonso: Kymmenen kuljettajaa taistelee voitosta Australiassa
Kuva: Getty Images
Fernando Alonso arvioi, että ainakaan kauden alussa ei tulla näkemään suuria yllätyksiä palkintokorokkeella.
Melbournen torstain lehdistötilaisuudessa puhunut Ferrari-kuljettaja sanoo kuitenkin viime kauden valmistajien sarjan kärkiviisikon olevan niin lähellä toisiaan, että yhtä suosikkia on turha arvuutella tässä vaiheessa.
– On varmaankin kärkitalleja, joilla on pieni etu. Ehkä ei ole aivan samanlaista kuin viime vuonna, jolloin näimme seitsemän voittajaa ensimmäisissä seitsemässä kisassa.
– Sääntöjen ollessa tänä vuonna vakaat, odotan viidellä kärkitallilla olevan pieni etu, enkä odota mitään suuria yllätyksiä ensimmäisissä kisoissa.
– Mutta näiden viiden kärkitallin osalta on hyvin vaikea sanoa talven testien perusteella, että kenellä on se ylimääräinen kaksi tai kolme kymmennystä etua, jolla voi voittaa kisan. Tällä hetkellä on hyvin tasaista ja on todella vaikea valita yksi suosikki.
Tarkennettaessa, että tarkoittaako Alonso kymmenen kuljettajan aloittavan viikonlopun realistisena voittakandidaattina, vastaus oli myöntävä.
– Uskoisin näin. Minusta Mercedes, McLaren, Lotus, Ferrari ja Red Bull ovat osoittaneet potentiaalia eri päivinä testeissä ja viime vuonna kisoissa. On vaikea valita [suosikkia].
LUE MYÖS:
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus