Williams: Bottaksen uusi auto edeltäjäänsä parempi

Williams-talli julkisti tiistaina FW35-kilpurinsa, jolla se lähtee haastamaan suurempia talleja F1-sarjassa kaudella 2013. Talli sanoo olevansa sen suhteen vakuuttunut, että auto on ainakin absoluuttisesti edeltäjäänsä parempi.
– Ottaen huomioon sääntöjen vakauden, olen tyytyväinen tämän auton osalta saavuttamiimme asioihin. Se on parempi ja luotettavampi F1-auto kuin FW34 ja jokainen projektissa osallisena ollut ihminen voi tuntea ylpeyttä työtään, sanoi tallin tekniikkapomo Mike Coughlan.
Talli kertoo 80% autosta olevan uutta. Lukuun sisältyy muun muassa uusi vaihdelaatikko, takajousitus, jäähdyttimet, pohja, pakoputket, kori sekä nokka. Auto on myös edeltäjäänsä kevyempi.
– Coanda-effekti tulee olemaan iso juttu meille, Coughlan sanoi arvioiden suurinta jatkokehityspotentiaalia autossa.
– Sääntöjä ei ole tältä osin tarkennettu, joten tulemme työskentelemään tiiviisti Renaultin (moottorivalmistaja) kanssa maksimoidaksemme siitä saatavissa olevat hyödyt.
– DRS:n käyttö on rajoitetumpaa tänä vuonna, joten tulemme vähentämään siihen kohdistettuja resursseja ja keskitymme toisiin osa-alueisiin.
Kisakuskina tänä vuonna aloittava Valtteri Bottas ei peitellyt odotuksiaan alkavalle kaudelle.
– Me tiedämme, että olemme parantaneet autoa viime kaudesta, mutta odotan innokkaasti sen näkemistä, että minkä vertainen se on radalla, Bottas sanoi.
– Meillä on kiireinen testiohjelma edessä, mutta olen innoissani. Melbournen lähtövalojen sammuminen on hetki, jota varten olen valmistautunut koko urani ajan.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Kalle Rovanperä tuskin voittaa Chilessä
- Kalle Rovanperä tekee komeaa nousua Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa

- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Kalle Rovanperä tekee komeaa nousua Chilessä
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys