Räikkönen tyytyväinen testeihin – ”Katsotaan mitä tapahtuu Barcelonassa”
Kuva: Getty Images
Kimi Räikkönen on päättänyt Jerezin testirupeaman luottavaisena. Viimeisenä päivänä perjantaina Lotus-kuski otti pohja-ajan ja myöntää auton vaikuttavan hyvältä, joskin tavan mukaisesti vähättelee kierrosaikojen merkitystä.
– Me olimme kärjessä monitoreissa, mutta se ei tarkoita testatessa mitään. Me olemme keskittyneet auton osien testaamiseen, mutta olen myös saanut säädöistä itselleni mieluisemmat, Räikkönen sanoi tallin kotisivulla.
– On varma, että tältä osin on vielä enemmän tehtävää, mutta sitä varten me testaamaan menemme.
– Auto vaikuttaa vahvalta ja meillä näyttää olevan hyvä käsitys siitä, miten olemme sitä kehittämässä. Katsotaan mitä tapahtuu [seuraavissa testeissä] Barcelonassa.
Alkavasta kaudesta Räikkönen odottaa entistä parempia tuloksia kun takana on kokonainen kausi nykyisen tallinsa kanssa.
– Oloni on aika myönteinen. Kisasin koko viime vuoden, joten tämän kauden pitäisi olla parempi. Tunnen tiimin ja he tuntevat minut, joten pystymme työskentelemään yhdessä hyvin. Tiedän, että meillä oli hyvä auto viime vuonna ja voitin kisan.
– E21 tuntuu hyvältä ensinäkemältä ja paljon uutta on tulossa autoon seuraavaan testiin. Me haluamme pärjätä viime vuotta paremmin – se on tavoite.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- F1-maailman leuka lohksahti – Kimi Räikköseltä yllätysilmoitus!
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”