McLarenille palkinto ympäristötietoisuudesta

Kansainvälinen moottoriurheiluliitto FIA on palkinnut McLaren-tallin kestävän kehityksen mukaisesta toiminnasta. FIA:n asiantuntijat arvioivat, että McLaren ”osoittaa sitoutumista jatkuvaan parantamiseen sekä vaikuttavaa ympäristötietoisuutta läpi koko organisaation”.
Talli kertoo tiedotteessaan, että palkinto on osa laajempaa kampanjaa, jolla pyritään vähentämään moottoriurheilun ympäristövaikutuksia.
– McLarenin palkitseminen on tärkeä askel moottoriurheilulle tunnustettaessa sitä yhteiskuntavastuuta, joka yhteisömme on hyväksyttävä, mikäli eri sarjamme aikovat pysyä sopusoinnussa meitä kaikkia koskettavien keskeisten ympäristöaiheiden kanssa, FIA:n puheenjohtaja Jean Todt kommentoi.
– FIA ja FIA instituutti tutkivat moottoriurheilun ympäristövaikutuksia läpi kaikkien mestaruussarjojemme, Todt lisäsi.
McLarenin kestävän kehityksen päällikkö Ian MacDonald lupasi, että yhtiö tulee pyrkimään entistä parempiin tuloksiin jatkosssa.
– Me olemme ylpeitä mainestaamme ympäristötietoisuudessa, mutta FIA instituutti todella koetteli meitä.
– Näin ollen olemme tehneet suuria muutoksia parantaaksemme entisestään tallin kestävää kehitystä ja akkreditointiprosessi on ollut arvokas jo yksistään siksi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- F1:n jymysiirto vireillä – Mercedes-johdolta vihreää valoa
- Valtteri Bottas takoi läjäpäin kierroksia – F1-paluu lähellä
- Näin näet Viron MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”