Kovalaisen ex-pomo: ”Luottamuksen ja kunnioituksen puute molemminpuolista”
Kuva: Getty Images
Caterham on kommentoinut avoimesti suhdettaan entiseen kuljettajaansa Heikki Kovalaiseen.
Sky Sports -televisiokanavan haastattelema tallipäällikkö Cyril Abiteboul myöntää, että talli ”tuotti pettymyksen” Kovalaiselle suunnittelemillaan autoilla, joilla nousu keskikastiin ei ollut mahdollista.
– Jospa ollaan rehellisiä: minusta me tuotimme pettymyksen kuljettajillemme. Me lähes petimme heidät sikäli, että me emme tarjonneet heille sitä, mitä me lupasimme, Abiteboul sanoo suoraan.
Tallipäällikkö myöntää, että tallin ja kuljettajan suhde kärsi kilpailukyvyn kehittymättömyydestä kaudesta toiseen. Luottamuksen puute ei kuitenkaan rajoittunut ainoastaan toiseen osapuoleen.
– Niin voi tehdä kerran tai kahdesti Heikin suhteen, enkä sano, että teimme niin kolmea vuotta, mutta tämä suhde on jatkunut kolmen vuoden ajan ja tällaiset asiat vahingoittavat suhteita.
– Jossain vaiheessa viime kauden lopussa ei ehkä ollut sellaista uskoa, luottamusta ja kunnioitusta – rehellisyyden nimissä molemmin puolin – että voisi luottaa sekä kuljettajan että tallin jatkuvaan kehitykseen.
– Tietenkään hän ei ollut tyytyväinen kehitykseen. Ei kukaan ollut. Osakkeenomistajat eivät ole tyytyväisiä kehitykseen. On siis kyse sen varmistamisesta, että pärjäämme paremmin.
LUE MYÖS:
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus