F1-asiantuntija: ”Heikki Kovalainenkin jätti mahdollisuutensa käyttämättä”

Entinen F1-kuljettaja ja nykyisinasiantuntijan roolissa toimivat Martin Brundle ei harmittele paikkansa menettäneiden kuljettajien kohtaloa, kun monet tallit nostettiin talliensa kisakuljettajiksi viitaten mm. Caterhamilta työttömäksi jääneeseen Heikki Kovalaiseen.
– Heillä on ollut kaikki mahdollisuudet loistaa. Se on surullista, mutta tätä on F1-business. Olen aina sanonut, että on todella hankalaa nousta f1-sirkukseen, mutta on vielä hankalampi pysyä täällä, Sky Sports siteerasi englantilaista.
– Kun itsekin lensin ulos F1-sarjasta, sinulla oli mahdollisuutensa, mutta mitään ei jäänyt käteen ja nyt annetaan tuoreille miehille mahdollisuus.
Paljon on ollut puhetta ns. maksukuskien noususta lähtöruudukkoon, mutta yksi tuoreista kuljettajista pitää vain sitä vain toissijaisena tekijänä.
– Ruudukossa on runsaasti maksukuskeja, mutta kokemukseni mukaan asia on ollut aina samalla tavalla ja tulee aina olemaan jollain tasolla, Marussialla ensi kaudella ajava brittikuski Max Chilton kertoi Sky Sportsille.
– Omasta mielestäni tallit kuitenkin katsovat aina ensisijaisesti lahjakkuutta. He haluavat nähdä sinut paalupaikalla ja kisojen voittajana juniorista lähtien. Jos onnistut siinä, niin sitten pitää vain käyttää mahdollisuutesi, kun nouset F1-sarjaan.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Tässä ovat kaikki kauden 2025 F1-autot ja kuljettajat – kilpurit julki ennennäkemättömällä tavalla
- F1-tähdeltä kannanotto FIA:n naurettavaan sääntöuudistukseen
- FIA:n tiukalle kiroilusäännölle ensimmäinen rikkoja – rallitähdelle tärähti jättisakot
- Elfyn Evans rykäisi jättipotillaan karkumatkalle – tässä rallin MM-sarjan pistetilanteet
- Kalle Rovanperälle raju pettymys Ruotsissa – ”Ei meidän puolesta hirveästi kerrottavaa”
- McLaren paljasti ensimmäisenä uuden F1-autonsa
- Valtteri Bottaksella ja Mercedeksellä herrasmiessopimuksesta – ”En usko heidän estävän minua”
- Näin näet Ruotsin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Katso video – Brad Pittin tähdittämästä F1-elokuvasta esimakua
- FIA uhkaa tehdä tympeän muutoksen F1-sarjaan