Bottaksen tallissa odotukset korkealla – ”Päivä on ollut erittäin hyvä”
Kuva: Getty Images
Williams-talli oli jälleen iloinen testipäivän annista Barcelonassa. Torstaina talli ajoi kaksine kuljettajineen peräti 147 kierrosta ilman ongelmia.
– Päivä on ollut erittäin hyvä meille. Me olemme ajaneet kaksi kisasimulaatiota ja molemmat kuljettajat olivat tyytyväisiä omiin ohjelmiinsa, tekniikkapomo Mike Coughlan kehui.
– Me olemme tyytyväisiä luotettavuuteen, jota olemme osoittaneet ajettuamme 147 kierrosta FW35:llä tänään ja 331 kokonaisuudessaan tällä viikolla. Mielestämme meillä on hyvä auto kehitettäväksi ja odotamme sen jatkamista huomenna innokkaasti.
Valtteri Bottas oli tyytyväinen autoon, mutta valitteli kisasimulaationsa keskeytymistä ennenaikaisesti.
– Me aloitimme iltapäivän lyhyemmillä vedoilla, mutta me emme ole vielä nähneet FW35:n täyttä potentiaalia. Olen pystynyt parantamaan tiettyjä asioita ajamisessani sitten eilisen, mutta on yhä seikkoja, joissa voin parantaa suhteessa Pastoriin (Maldonado).
– Sen jälkeen ajoimme kisasimulaation. Valitettavasti se jäi hiukan lyhyeksi lopun punaisen lipun vuoksi, mutta me pystyimme silti kokeilemaan kaikkia seoksia ja sain hyvän tunteen renkaiden käyttäytymisestä. Kaiken kaikkiaan auto tuntuu todella mukavalta pitkillä vedoilla, mikä on lupaavaa.
Tallikaveri Maldonado säesti:
– Suoritimme koko ohjelmamme ilman ongelmia, mikä on positiivista. FW35 tuntuu erittäin hyvältä ajaa, joten olen iloinen.
LUE MYÖS:
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi